Alppihiihtoa meiltä ja maailmalta
Kiersin Alppihiihdon maailmancupia 13 kautta ja lopetin aktiiviurani vuonna 2007. Nykyään kommentoin alppihiihtoa MTV3:lla ja kirjoitan alppihiihdon tuoreista tapahtumista MTV3:n Internet-sivuilla.
huoli säärestä >
reikä luussa >
maailman vaarallisimpia lajeja >
palander voittokantaan >
alppihiihdon hyvä tulevaisuus >
väriläiskä bode miller >
palander noussut korkeammalle >
Huoli säärestä
Uskon, että Kalle on kuukaudessa laskukunnossa. Minua kuitenkin arveluttaa, miten se murtumakohtaan ikuisiksi ajoiksi laitettava neljä millimetriä paksu titaanipala toimii, kun se on jäykässä ja kivikovassa monossa kovassa puristuksessa.
Rasitus on niin kova, ettei sitä kukaan ihminen voi oikein tajuta. Sen rasituksen takia murtuma on syntynytkin. Tärinä tulee monon kautta suoraan sääriluuhun.
Olen huolissani Kallen uran suhteen. Uskon hänen olevan yhtälailla huolissaan itsekin. Onneksi Kallea hoitava lääkäri Eero Hyvärinen antaa positiivista kuvaa eikä usko ongelmiin. Teoriassa siitä pitäisi tulla kuin uusi ja ehjä luu, mutta kun en tunne ketään ihmistä, jolle olisi tehty tällainen ja se olisi toiminut käytännössäkin. Minulla piti aikoinaan olla sääriluun kondyylimurtuman jälkeen kolmessa kuukaudessa kaikki kunnossa, mutta oikeasti siinä meni yhdeksän kuukautta ennen kuin tilanne oli vähänkään normaali.
Yritin painostaa Kallea, että hän olisi vetänyt kauden loput suurpujottelut vaikka millä riskillä ja huolimatta lääkärien kielloista. Aina se on jollain tavalla pelattava lottoa ja uskottava, että kaikki menee niin kuin halutaan. Valmentaja Christian Leitner haki mielipiteitä asiasta useammalta lääkäriltä Keski-Euroopasta, mutta kukaan ei nähnyt mitään mahdollisuutta siihen, että jalalla kannattaisi laskea yhtään laskua. Jos olisi saatu edes joku, joka olisi vähänkään puoltanut laskemista ja jalan kestämistä, niin riski olisi voitu ottaa, mutta kaikki lääkärit olivat sitä mieltä, ettei laskemisesta ole mitään toivoa.
Tässä lajissa tulee väkisin loukkaantumisia. Ne eivät katso aikaa eivätkä paikkaa. Kaikki paikat joutuvat alppihiihtäjällä koville eikä turvakaaria ole edessä. Kallen tapauksessa ei ole taustalla selvää loukkaantumista, joten tämä on siinä mielessä ilkeämpi homma. Tärkeää on, että Kalle on ensi kauden avauskisasta Söldenistä lähtien voittokunnossa. Tällä kaudella Kallella oli jokaisessa kisassa mahdollisuus voittaa. Vaikka tuli ulosajoja, niin kondis oli niin kohdallaan, että tiedettiin voiton tulevan, jos kaksi laskua menee nappiin.
Hyvä asia on se, että tämä kävi nyt eikä syyskuussa. Tämä on hyvä aika leikkaukselle, kunhan huhtikuusta lokakuuhun kaikki menee ilman ongelmia. Minä en kuitenkaan luota siihen, että sääri kestää kunnolla ennen kuin ensimmäinen kisa on laskettu. Vamma on pahimmassa paikassa. Juuri se kohta pitää laskijaa pystyssä.
4.2.2008 > palaa ylös >>
(MTV3)
Reikä luussa
Tällä kertaa aiheenani on Kalle Palanderin säärivamma.
Kallella on luussa aika pahannäköinen reikä. On epävarmaa, miten loppukauden kanssa käy. Tarkoitus
on yrittää laskea kausi loppuun. Sen jälkeen on edessä leikkaus. Tämä vamma on vaivannut Kallea puolitoista vuotta ja pahentunut koko ajan. Kyllä Kalle tiesi jo aikaisemmin, että siellä on hiusmurtuma. Oli kuitenkin ilkeä uutinen, että se on niinkin paha. Koko ajan on pyritty tekemään kaikki asian eteen, mutta se on koko ajan kasvanut. Kun kausi on käynnissä, ei urheilija voi olla täysin levossa. On pakko harjoitella ja treenata.
Kallen viimeaikaiset ulosajot eivät liity mitenkään tähän loukkaantumiseen. Ihmisille on ehkä jopa tullut tunne, että ulosajoja olisi ruvettu selittelemään säärikivulla. Siinä mielessä on hyvä, että siellä näkyy vakava vamma. Tulee ainakin selväksi, ettei kyse ole mistään selittelystä.
Kyseessä on rasitusmurtuma. Urheilijoilla on aina tällaisia rasituksesta johtuvia vammoja. En usko tämän vaikuttavan loppukauden tuloksiin. Kipeä se jalka tietenkin on ja Kalle kenties laskee kisoja osittain puudutettuna. Lauantaina suurpujottelun voittanut Denise Karbon on hyvä esimerkki loukkaantuneena laskemisesta. Hänen peukalomurtumansa ei paljon vaikuttanut, kun sen sai puudutettua, teipattua ja suojattua. Enemmän kyse on henkisen puolen asiasta.
Kun mennään äärirajoilla, niin kaikki paikat ovat kovilla. Polvet, selkä ja sääret joutuvat kovimpaan rasitukseen. Peukalo- ja olkapäävammoja tulee ulosajojen ja kaatumisten myötä.
Loukkaantumisia pyritään varomaan niin paljon kuin mahdollista, mutta ne kuuluvat lajiin. Ei niitä voi ruveta pelkäämään.
Kallen kohdalla leikkauksen jälkeinen toipuminen kestää muutaman viikon. Siitä otetaan luukalvoa ja lihasta vähän sivuun ja laitetaan metallilevy. Kyllä jalan pitäisi toimia huolimatta siitä, että siellä on vähän rautaa. Monella on ollut rautaa eri paikoissa ja silti on homma toiminut.
28.1.2008 > palaa ylös >>
(MTV3)
Maailman vaarallisimpia lajeja
Tällä kertaa aiheenani on syöksylaskun vaarallisuus, josta saatiin jälleen osoitus Kitzbühelissä Scott Macartneyn hurjannäköisen kaatumisen myötä.
Scott Macartneyn kaatumisessa minua ihmetyttää, miten kypärä saattoi lähteä häneltä päästä. Pettikö siinä kiinnitys? Kypäräntoimittajien puolesta kypärä on pakotettu laskijoille myös pujotteluun. Kun kypärää on vaadittu joka puolelle, niin miten voi käydä näin, että kypärä lähtee päästä. Sen ymmärrän, jos kypärän remmi on roikkunut leuan alla kuin lätkän pelaajilla, jolloin se ei ole kunnolla kiinni. Itse olen kyllä aina pitänyt remmin aika tiukasti leuan alla kiinni, joten sen irtoaminen ei olisi mitenkään mahdollista, ellei remmi katkeaisi.
Bode Miller haukkui Kitzbühelin kisajärjestäjät Macartneyn kaatumisen jälkeen. Hän puhuu aina tuollaisen tilaisuuden tullen. Siinä on joka vuosi ollut kovavauhtinen paikka ja pitkä hyppy ennen maalilinjaa. Nykyään se on mennyt helpompaan suuntaan, kun rinne kunnostetaan paremmin. Ei tarvitse mennä kuin 10 vuotta taaksepäin, niin hyppyä edeltävä jyrkänne jäädytettiin suksilla tramppaamalla, jolloin se oli paljon epätasaisempi. Loppukummulle on aina tultu lujaa ja siitä on lentänyt. Nykyään kaikki tietysti yrittävät laskea enemmän riskirajoilla, kun hyvät välineet ja hyväkuntoinen rinne mahdollistavat sen. Pieni horjahtaminen johtaa näin ollen kaatumiseen helpommin kuin aikaisemmin.
Macartneyn kaatumiseen johtaneeseen hyppyyn tullaan suoraan tasaiselta ja maa lähtee alta. Siinä voi olla vauhtia yli 140 km/h. Kymmenen vuotta sitten Patrick Ortlieb laski siihen 156 km/h ja silloin siitä hypättiin 96 metriä - eli selvästi pidemmälle kuin tällä kertaa, jolloin maksimit olivat 50-60 metriä. Ei se ole mitenkään erityisen paha paikka. Bormion viimeinen hyppy on mielestäni vastaavanlainen. Hahnenkammin syöksykisassa oli harjoituksiin nähden lentokeli, joten sille paikalle tultiin kovempaa kuin harjoituksissa. Aina kun tulee sataaneljääkymppiä, niin sukset täristävät alla ja tasapainoiseen hyppyyn lähteminen on vaikeaa. Siinä kohdassa ei nähty juuri lainkaan puhtaita hyppyjä, vaan lähestulkoon kaikki joutuivat korjaamaan asentoaan ilmassa joko käsillään tai jaloillaan.
Syöksylasku on yksi maailman vaarallisimmista urheilulajeista. Omakohtaisena kokemuksena on Val Gardenan syöksyssä loukkaantuminen ja lähes halvaantuminen. Edelleen syöksylaskuissa tapahtuu kuolemaan johtavia kaatumisia. Sen takia lajia pitäisi arvostaa vielä enemmän. Formula ykkösiä arvostetaan kuninkuusluokkana, kun siinä saatetaan mennä kolmeasataa seinään. Syöksyssä saattaa heittää lipat 150 km/h nopeudella eikä siinä ole turvakaarta suojaamassa. Ei ole kuin kypärä ja muutamat puvun sisällä olevat suojat.
Jos lajista tehtäisiin yliturvallinen, lähtisi siitä jännitys. Turvaverkot ovat kyllä hyvät joka puolella. Harvemmin käy enää niin, että suistuisi kokonaan rinnealueelta ulos. Joulukuussa 2001 Silvano Beltrametti halvaantui Val d'Iseren maailmancup-syöksyssä lennettyään turvaverkkojen yli ja päin kiveä. Se muistetaan viimeisen 10 vuoden maailmancupin syöksyjen vakavimpana loukaantumisena.
Syöksylaskijat ovat arvostettuja laskijoiden keskuudessa, etenkin jos he syöksyvoittojen lisäksi menestyvät muissakin lajeissa. Nykyään laskutekniikka on aika sama pujottelusta syöksyyn. Näin on helpompi menestyä kaikissa lajeissa.
On ymmärrettävää, ettei Suomessa ole syöksylaskijoita, koska kunnollista panostamista ei ole ikinä ollut. Suomesta poistettiin vuoden 1999 jälkeen syöksylaskun SM-kilpailut seitsemäksi vuodeksi. Viime talvena ne otettiin taas mukaan Åressa järjestettävissä SM-kisoissa. Junnukisoista on myös poistettu syöksylaskut ja siirrytty super-g:hen. Tällainen on ollut suuntaus Hiihtoliiton osalta viimeisen kymmenen vuoden aikana. Omasta mielestäni kaikki lajit ruokkivat toisiaan ja ainakin parikymppiseksi pitäisi laskea melko tasaisesti kaikkia lajeja. Näin me teimme Kallen kanssa. Nykyään nuoremmilla laskijoilla on erilainen näkemys.
21.1.2008 > palaa ylös >>
(MTV3)
Palander palaa voittokantaan
Tällä kertaa kommentoin Kalle Palanderin pujottelukuntoa.
Kalle Palander on keskeyttänyt tällä kaudella kolmessa pujottelussa, mutta minä en näe Kallella olevan sellaista ongelmaa, että jonkin tietyn teknisen virheen takia tulisi ulosajoja. Niitä tulee aina silloin tällöin. Yksi ulosajo ruokkii seuraavia. Ehkä pieni epävarmuus on tullut Beaver Creekin suurpuikan ulosajosta, sillä siitä lähtien niitä on ruvennut tulemaan.
Kalle on vähän turhautunut ulosajoista, sillä hän tietää laskunsa kulkevan ja treeneissä onkin mennyt hyvin. Kalle on vahvassa kunnossa ja hänen tilanteensa on hyvä. Pahempi olisi, jos lasku ei kulkisi ja yliyrittämisen takia tulisi ulosajoja, mutta näin ei siis Kallen kohdalla ole asiat.
Kallella on aiemminkin ollut pitkä ulosajojen putki, jonka keskeyttäminen oli silloin vaikeaa. Silloin piti laskea monta kisaa rauhallisesti ja parantaa itseluottamusta. Nykyään Kallella on niin paljon kokemusta, ettei tällaista ongelmaa enää ole. Kun hän saa hyvän kisan alle, niin hän voi voittaa vaikka kaikki loppukisat.
Kalle on saanut suksensa toimimaan. Hänellä oli aiemmin ongelmia suksien pidon kanssa, mutta hän on tehnyt kovasti suksien kehitystyötä. Nyt hän on huipputyytyväinen välineisiinsä. Hän näytti Wengenissä, että sukset ja kunto ovat kohdallaan, mutta pieniä epävarmuudesta johtuvia fliboja tulee. Ne ovat sitten koituneet ulosajoiksi. Uskon Kallen kuitenkin kokoavan itsensä eikä hän lähde välineitään myymään, vaikka sellaista letkauttikin.
Laskijat kokivat, että Fischerin pujottelusuksen kanssa mentiin tiukimman pidon kanssa väärään suuntaan. Sitä ei testattu riittävästi peilijäällä. Suksi toimi muissa olosuhteissa, mutta äärimmäisissä jääolosuhteissa ei ollut riittävästi pitoa. Suksi oli turhan jäykkä ja siinä oli liian suuri sivuleikkaus. Nyt suksi on saatu vietyä oikeaan suuntaan ja se pitää ja puree kaikissa olosuhteissa. Wengenin kisassa suksi näytti toimivan oikein hyvin.
Olen viime vuosina katsonut, että Kalle on suurpujottelussa vahvempi kuin pujottelussa, mutta tänä vuonna hän on nostanut pujottelutasoaan huomattavasti. Sen myötä hänen pujottelukuntonsa on vähintään yhtä hyvä, ellei jopa parempikin, kuin suurpujottelussa. Kummatkin lajit menevät Kallella hyvin. Kyse on vain siitä, että löytää oikeanlaiset välineet monoista lähtien.
Edessä ovat Kitzbühelin ja Schladmingin pujottelut. Näiden kahden pujottelun voitot ovat laskijoiden keskuudessa halutuimpia. Veikkaan Kallen vievän niiden molempien voitot nimiinsä, kuten hän teki vuonna 2003, jolloin otti ensimmäisen ykkössijansa maailmancupissa voittaen peräkkäin nämä molemmat pujottelut. Kallen kunto on nyt niin kova, että hän pystyy siihen.
Kitzin pujottelun aseman tekevät siellä laskettava syöksykisa ja pitkät perinteet. Kun alppihiihdon klassikkokisat saivat nimikkeensä Toni Sailerin aikoihin, niin silloin lähes kaikki Itävallan alppijoukkueen laskijat edustivat Kitzbühelin hiihtoseuraa. He olivat silloin ylivoimaisia ja veivät kaikki kisat nimiinsä. Tämän myötä Kitzistä kehittyi klassikko. Siellä on eniten yleisöä paikalla ja kisa-alueella on samanlainen hulina kuin Suomessa vappuna. Se on talven suurin hiihtotapahtuma Keski-Euroopassa. Kallelle Kitzbühel on erityisen tärkeä, koska valmentaja Christian Leitner on kotoisin sieltä. Schladmingin iltapujottelu on vasta myöhemmin tullut siihen Kitzbühelin kisan jälkilöylyksi tiistai-illalle. Se vetää parhaimmillaan 50 000 katsojaa. Se on myös todella mahtava kilpailu.
15.1.2008 > palaa ylös >>
(MTV3)
Todella hyvä tulevaisuus
Tällä kertaa kerron näkemyksiäni siitä, miltä Suomen alppihiihdon tulevaisuus näyttää.
Suomen alppihiihdon tulevaisuuden osalta näyttää tällä hetkellä todella hyvältä, vaikka tietysti aika suppealta. Sanni Leinonen ja Marcus Sandell ovat jo nousseet maailmancupiin. Heidän takaansa ovat tulossa huippulahjakkaat laskijat Mikael Svensk ja Johanna Tikkanen.
Sandell on kansainvälisesti alppihiihdon kuumin uusi nimi. Hänellä on hyvä perusvauhti eikä hän ole vielä yltänyt lähellekään sitä, mihin parhaimmillaan pystyy. Veikkaan, että ensi kaudella Alta Badian suurpujottelussa hän on palkintopallilla. Hän olisi ollut siellä jo tänä vuonna Adelbodenissa, jos ei olisi tullut virhettä. Sandell tarvitsee vielä kokemusta ja sen kautta rajojen hakemista. Tällä kaudella hänellä on vielä ollut jossain määrin varovaista, joskin järkevää, laskemista. Radan loput ovat menneet paremmin, kun voimat ovat hyytyneet ja on ollut pakko puristaa.
Huipulle nousemiseen vaaditaan todellista lahjakkuutta, mutta menestyminen on kiinni korvien välistä. Osaaminen pitää pystyä tuomaan esille kisoissa. Monet kovat laskijat eivät ole pystyneet nousemaan kärkeen, koska korvienväli ei ole riittänyt hakemaan menestystä ammattimaisesti.
Suomen joukkueessakin viimeisen kymmenen vuoden aikana ovat monet laskeneet treeneissä kovempaa kuin Kalle Palander, mutta vauhti pitää pystyä tuomaan kisaan. Itsestään pitää saada kaikki irti. Kisaan täytyy latautua ja valmistautua siten, että löytää jokaisen sadasosan.
Nuorten laskijoiden osalta vaaditaan yläasteiästä lähtien panostamista alppihiihtoon, jotta on mahdollista nousta kohti ammattimaisuutta. Vuositasolla puhutaan vanhempien osalta 20 000 euron panostuksesta.
Fysiikan puolesta laskija voisi olla parhaimmillaan jo 20-vuotiaana, mutta yleensä paras vaihe on 25-30 ikävuoden välillä, koska silloin on jo kertynyt kokemustakin. Laji vaatii kokemusta ja näkemystä eri rinteistä. Vaaditaan viisi kautta Eurooppa-cupin ja maailmancupin kiertämistä ennen kuin pystyy olemaan parhaimmillaan.
Nykyinen maailmancupin järjestelmä on hyvä nuorille, kun toisella kierroksella 30 parasta laskevat käännetyssä järjestyksessä. Silloin riittää, että pääsee avauslaskulla 30 parhaan joukkoon, minkä jälkeen pystyy toisella kierroksella puhtaalla radalla nousemaan, jos on kovassa kunnossa.
8.1.2008 > palaa ylös >>
(MTV3)
Väriläiskä Bode
Tälläkertaa käsittelen alppihiihdon väriläiskää Bode Milleriä, joka kohahduttaa niin lausunnoillaan kuin menestyksellänkin.
Bode Miller laski hienon voiton Bormion syöksyssä teknisellä ja vaikealla radalla. Hän laski pitkällä paineella, hallitusti, koko ajan riskillä. Hän sai suksen kulkemaan ja paineen ajoituksen koko ajan oikein. Sen näki heti alkukäännöksestä, että polvi toimii, pitkä paine jatkuu ja välineet toimivat. Kaikki meni nappiin. En kuitenkaan veikkaisi Bodea kokonaiscupin kärkinimeksi, mutta hän pystyy väläyttelemään vauhtilajeissa ja on suurpuikassakin kovassa kunnossa.
Bode on loistava tyyppi urheilijoiden kesken. Kalle Palanderin tavoin hän osaa kritisoida ja antaa tarvittavaa palautetta sekä liiton suuntaan että koko urheilun saralla. Vaikka sieltä on tullut näitä dopingkommentteja, niin ainakin hän on saanut itsensä väriläiskäksi, jota toimittajat kuuntelevat. Kun Bode antaa kommentteja, niin toimittajat saavat kirjoitettavaa. Kansa tykkää lukea ja kyllä Bode itsekin niistä jutuista tykkää. Urheilupomoilla ne sen sijaan kiristävät narua kaulassa.
Bodella on oma harjoittelutiiminsä. Hän on tietääkseni ollut tyytyväinen siihen, että erkani jenkkijoukkueesta. Mielestäni on hienoa, että Bode uskaltaa ottaa tuollaisia riskejä. Se osoittaa, ettei maajoukkue ole ainoa vaihtoehto, jonka kautta voi harjoitella. Hiihtoliitosta on Palanderillekin ehdotettu, että hän lähtisi samalle linjalle, jolloin Palanderin ympärillä pyörisi oma tiiminsä. Taustalla siinä on muun muassa se, että jotkut suomalaiset Eurooppa-cupin laskijat ovat meinanneet, että Suomen maajoukkueen toiminta on ollut liikaa Palanderin ympärillä - ja onhan se sitä ollutkin, koska Kallella on esittää tuloksia.
Hiihtoliiton tarjoama valmennus ei aina välttämättä ole parasta yksilöille, koska liitto joutuu ajattelemaan koko joukkuetta. Esimerkiksi Alberto Tomba harjoitteli lähes koko uransa yksinään. Oman tiimin kanssa toimittaessa on myös oma rahoitus ja omat sponsorit. Ne ovat isoja asioita lähteä hommaamaan. Mielestäni suomalaisten ei ole järkeä lähteä yksityistiimiin. Nuoremmille laskijoille on pelkästään etua siitä, jos mennään Kallen ehdoilla. Olen monta vuotta Kallen kanssa treenannut, enkä ole nähnyt siinä mitään ongelmaa. Eri asia on sitten, jos Hiihtoliitto rupeaa painamaan jarrua, mitä nyt tapahtuikin, kun kesän leirejä eteläiselle pallonpuoliskolle peruttiin. Sellainen sapettaa urheilijoita.
Värikkäitä persoonia alppipiireissä riittää: Tomba, Miller, Hermann Maier, Kalle, Marc Girardelli. Koska kyse ei ole joukkuelajista, niin urheilijan täytyy ajatella omaa parastaan ja tehdä sen eteen vaatimuksia. Täytyy laittaa kaikki peliin ja olla vähän härski. Toivon, että Marcus Sandell ottaa Tomba-tyylisen asenteen eikä ole kaikkein helpoin haastateltava eikä kaikkein helpoin urheilija Hiihtoliitolle. Uskon sen takaavan parhaan menestyksen urheilu-uralla.
31.12.2007 > palaa ylös >>
(MTV3)
Palander noussut askelta korkeammalle
Ensimmäisessä kolumnissani pureudun siihen, miten Kalle Palander pystyi voittamaan Alta Badian suurpujottelun jo kolmatta kertaa.
Alta Badia oli ennen minun lempirinteeni, otin siellä ensipisteeni, johdin siellä kisaa ja olin kerran kolmas. Nykyään se on siirtynyt Kallelle, joka on tullut sinuiksi sen rinteen kanssa. En tiedä, johtuuko se siitä, että Christian Leitner on osannut valmentaa juuri tuollaisia olosuhteita varten. Suomalaiset ovat 90-luvun lopulta lähtien menestyneet vaikeissa olosuhteissa ja vaikeissa rinteissä.
Tänä vuonnakin se oli vaikea kisa, vaativa ja jäinen. Sukset lipsuivat kaikilla ja ulosajoja tuli harvinaisen paljon varsinkin ensimmäisellä laskulla. Kyllä Kalle oli sen rinteen ekspertti!
Alta Badian suurpujottelu on Etelä-Tirolin ja Italian alppien alueella yksi pääkisoista, aivan kuten Madonnan pujottelu on ollut. Alta Badiaa pidetäänkin suurpujottelukauden ykkösrinteenä.
Kalle laukoi, että kaikki kisat pitäisi laskea yhtä vaativissa olosuhteissa. On totta, että maailmancupia on turha laskea pelloilla. Ei maailmancupissa mielestäni kuitenkaan ole sellaisia liian helppoja kisoja, jotka pitäisi poistaa.
Valmistautuminen Alta Badiaa varten on yleensä hoidettu St. Jakobissa, jossa suomalaiset nytkin olivat. Se on rauhallinen paikka ja ihan tyhjä kylä. Siellä on suurin piirtein samat lumiolosuhteet kuin Alta Badiassa. Siitä on tullut tuttu paikkaa treenata ennen tuota kisaa ja siellä latautuessa on hyvä käydä Alta Badiaa mielikuvaharjoituksena läpi.
Kalle ei ole ikinä laskenut Alta Badian rinteessä Alberto Tomban kanssa, mutta voi ihan hyvin rikkoa Tomban neljän voiton ennätyksen. Minä uskon, että Kalle pystyy vielä kaksi kertaa voittamaan siellä. Se on varmasti hänellä toiveena. Toisaalta Kalle voitti kaksi kertaa peräkkäin Kitzbühelissä - kolmatta voittoa ei tullut ja sen jälkeen on mennyt huonosti siellä.
Ei Kalle kuitenkaan legendana Tomban tasolle Alta Badiassa nouse, vaikka voittaisi kaksi tai kolme seuraavaa kisaa - ellei hän sitten jatka uraansa vielä seitsemää vuotta tuleviin olympialaisiin asti, mikä on mielestäni ihan mahdollista.
Kalle on tänä vuonna ponnistanut jälleen askelta korkeammalle. Siihen vaikuttaa osaltaan se, että Marcus Sandell on niin vahvassa kunnossa, että pystyy lyömään Kallea päihin jokaisessa treenissä. Se on saanut Kallen treeneihin lisäpotkua. Kalle on aikaisemmin ollut aina huono rinteiden loppupätkillä, mutta tänä vuonna hän on ollut äärettömän vahva niissä. Nyt voimat riittävät kuluneellakin radalla pitämään tekniikan jossain määrin koossa loppuun asti. Tomba sanoi minulle joskus, että Alta Badiassa kisa alkaa vasta viimeisestä väliajasta. Silloin pitää lyödä kaikki peliin. Kalle tulee lopun todella lujaa. Hän on tehnyt yhteistyötä lisäravinnevalmistaja Hican kanssa, se saattaa auttaa. Ei hän mielestäni ole treenannut aiempaa paremmin.
Kalle on suurpujottelucupia ajatellen yksi suosikeista. En kuitenkaan pidä häntä cupin ykkössuosikkina, vaan se on Benjamin Raich. Tulevista kisoista Adelbodenissa Kalle on voittanut. Raich ja Ted Ligety ovat kuitenkin kovia siellä, joten kisasta ei tule helppo. Kranjska Gora on Kallelle aina vaikea, mutta voittomahdollisuudet ovat silti ihan hyvät.
Raich teki Alta Badiassa onnistuneet laskut, joilla hänen olisi pitänyt voittaa, mutta Kalle pystyi ylittämään itsensä. Ei ole realistista odottaa, että sellainen olisi Kallelle mahdollista joka kisassa. Kyllä Kalle saa kaikkensa tehdä Raichin kanssa.
17.12.2007 > palaa ylös >>
(MTV3)
Aikaisemmat kirjoitukset >>>
|