Kaikki alkoi reilu pari vuotta sitten kun olin MTV3 kommentaattori matkalla Saksassa Ofterschwangissa jossa laskettiin tuolloin naisten maailman-cup osakilpailut.
Johtavan alppihiihto TV-kanavan joukkueeseemme kuului Antti Haajanen, Maarit Vesa ja hyperkuvaaja Tomi ”Bobi” Pulkkinen. Huippuhengessä, nappiin onnistuneella matkalla koimme myös vastoinkäymisiä kun vuokra wagenistamme puhkesivat molemmat oikeanpuolen renkaat, eikä vähiten Haajasen kiireestä johtuvasta ajolinjavirheestä. Antti eingefehlas oikella kääntyvän kurvin. No kiirettä ei tiedetystikään ollut aiheuttanut Maarit hanskojen unohtuminen hotelliin. Joka tapauksessa ehdimme Antin kanssa pedanttiin tyyliimme ajoissa selostamokoppiin koska saimme kyydin paikanpäälle pöllähtäneeltä Polizeibemarilta, Antti ihastuikin tämän Bayerische Motor Werkstadtin valmistaman auton nahkasatuloista niin kovin että harmittava ajovirhe ja rengasrikkovaurio jäivät heti unholaan.

Paluu matkallamme kerroin purjehdusunelmasuunnitelmistani jolloin Bobi keksi saman tien idean tehdä seikkailusta dokumenttiohjelman nimeltä ”Sami Seikkailee” mikä käsittäisi purjehdusta eri satamista toisiin, muutaman vuoden ajan, tietty Bobin kuvaamana. Tämän toteuttaminen on ollut vielä hieman vaikeaa koska Bobia on tarvittu kuvaamaan Formuloita jotka eivät maikkarilta lopu koskaan.

Minulla on ilo ilmoittaa itselleni merkittävän asian toteutumisesta. Olen saanut vahvistuksen pääsystäni mukaan Atlantin valtameren ylittävälle purjehdukselle. Tämän tyylinen projekti on jo muutaman vuoden ajan elellyt jonkinlaisena haaveena ajatuksissani. Alus jolla ylitykseni tapahtuu on maailman ylivoimaisesti hienoin ja arvostetuin purjeyachti WALLY ja sen 94 jalkainen custommade versio.
Ylityksellä tulee olemaan 7 hengen miehistö joista ainoastaan aluksen kipparin olen parin otteeseen tavannut.

Oma purjehduskokemukseni on pääsääntöisesti välimereltä jossa olen omaa alustamamme kipparoinut harvakseltaan kolmen kesän ajan.

Olen suorittanut huviveneen kipparin paperit ja vuokraveneen kuljettajan tutkinnon sekä lisäksi koneen hoitajan paperit ja Cevnin. Opettajanani on toiminut yksi suomen kuuluisimmista purjehduksen opettajista komentajakapteeni Johnny Engström.

Lähtö tulee tapahtumaan St.Martin saarelta Karibialta ja reitti kulkee Azoreiden kautta Gibraltarin salmesta päätyen Palmaan, Mallorcalle.

4.4.

Seutulassa aamulla klo 05.45 kentälle tullessani taxin lämpömittari näytti +3°C ja vettä satoi kaatamalla. Kentältä ostin matkaan uuden videokameran johon tutustuin lentojen aikana.

Lensin Pariisin kautta laskeutuen St.Martin saaren Palapa Airportille n. Klo 14 paikallista aikaa. Ihmeekseni myös matkakassini saapui hihnalta vaikka olin jo etukäteen varautunut sen jäävän Pariisiin.

Välittömästi puhelimen päästyä paikalliseen verkkoon saapuu viesti Jamiellä,Wallyn kipparilta. Viestissä pyydetään minua ottamaan taxi Palapa Marinaan ja siellä menemään Soggy Dollar bariin josta myöhemmin kippari tulee noutamaan...

Ilma on lämmin. Tuulee. Kadut ovat tukossa liikenteestä. Taxi matkaa tulee vajaat pari kilometria. Ihailen upeita veneitä joka puolella. Kuski opastaa minut Soggy Dollar bariin missä istuskelen tunnin verran ennen Jamien saapumista. Ajamme dinghillä satamatoimistoon ja sieltä veneelle. Vene on ollut sataman ulkopuolella ankkurissa jo useamman päivän ajan koska satamaan pääsy edellyttää autotiesillan nostamista. Satama on perustellut sillan kiinni oloa kovan tuulen syyksi vaikka epäilemme siinä olleen jotain mekaanisia toimintaongelmia. Joka tapauksessa on tuullut kovaa ja tuulee kokoajan 20-30knotsia eli n.10-15m/s.

Heti veneelle saavuttuani tulee vhf:llä info jotta silta aukeaa klo 5.30pm. Nostamme dinghin fallilla keulakannelle. Ankkuri ylös ja suunta kohti siltaa ja satamaa.
Saamme kahden suuremman purren välistä paikan suoraan Soggy Dollar baarin edestä.
Pudotamme ankkurin ja annamme ketjua 40metriä. Tuulenpuuskissa pahimmillaan lähes 40 solmua tuulta ja se tulee vielä etusivusta styyranpuolelta. Satamakaveri dinghillään on välttämätön apu. Saamme hänen toimesta köydet molempiin viereisiin veneisiin ja vinssaamme tailin laituriin samaan aikaan ankkuriketjua päästämällä ja satamapojan dinghillään puskemalla. Ihailen miehistömme ammattimaista toimintaa. Jokainen tietää tasan tarkkaan kipparin toimet ilman kipparin ohjeistusta. Kippari antoi vhf:llä ohjeet firstille joka keulassa päästi ankkuriketjua, on turha huutaa koska tuulessa reilun parinkymmenen metrin päähän ei ääni kanna.

Illastamme Mexicolaisravintolassa jossa pöytää tulee Tequilat jo ennen ruokalistaa.
Meitä syömässä koko crew: minä, Jamie, Conrad, Wesley, Louise, Fredrik, Emily sekä Pete joka kuuluu naapuriveneen crewhyn. Itse väsähdän jetlagista johtuen heti safkojen jälkeen ja painun pehkuihin kymmenen aikaa. Lo lähtee myös ja näyttää minulle paikat ja toimintatavat veneellä. Muu sakki jää yöhön sikailemaan.

5.4.
Conrad ja Wesley käy aamulla vuokraamassa autot ja koko sakin voimin lähdetään retkelle Adventure rataa suorittamaan. Kun kaikki on valmista ja olemme autonlavalla kyydissä alkaa todella rankka sade ihan yht´äkkiä. Joudumme palaamaan takasin ja jättämään adventure radan suorituksen myöhemmäksi. Illalla käymme syömässä ja ilta jatkuu Soggyssa. Kerroin intresseistäni lähteä surffaamaan  ja kyselin spotteja ja vuokraamoja. Emily suosittelee minua etsimään Geenan joka kite-surffaa aktiivisesti. Löydänkin Australialaisen Geenan veneeltään ja hän kertoo minulle saaren parhaan spotin olevan Le Galion beach ja kertoo että minulla saataa olla mahdollisuus päästä hänen kyydillään sinne.

Geena työskentelee veneellä nimeltä Chippewa joka on 68 jalkainen Nautorin suomessa vuonna 2000 valmistama Swan. Omistaja on veneellä ja siitä syytä Geena ei voi vahvistaa huomista.
Sitten vaan nukkumaan ja odottamaan huomista surf-päivää...

6.4.
Sain jo nukutuksia paremmin, aina seitsemään saakka. Aamulla kuljeskelen satamassa katsellen yachteja. Chippewasta parin yachdin päässä huomaan jälleen Nautorin Swanin, nyt jo uudempaa designia olevan n.2005 vuonna valmistetun Manun joka on 70 jalkainen.

Manu esiintyy minun silmään edukseen verrattaessa classisiin Vessoihin joissa perä lähes yhtä terävä ja kapea kuin keula. Modernissa manussa onkin ensinäkemältäni runko ikkunat. Muutenkin alus näyttää linjoiltaa samalta kuin meidän Lumi (Elan 434).
Nyky Swanit taitaakin olla perinteisten Swan-fanien irvikuvia. Tällä tarkoitan leveää perää, runkoikkunoita, kansirikattua mastoa, vinssien vähälukuisuutta, teakdeck ei enää uutena käsitelty Vernissalla. Pistäydyn pikku butiikkiin jossa tapaan Geenan ja hän kertoo että on epävarma omistajan päivä ohjelmassa. Päätän ottaa meidän vuokrawagenin ja ajaa sillä Galioniin. Wesleyn kanssa käydään toinen kärry palauttamassa ja minun ajokortti kirjautetaan vielä päiväksi toiseen. Auton päivävuokra on luokkaa 50USD eli n.30€.

Ajelen rauhassa maisemia ihaillen Galioniin. Jään heti Tropical Wave nimiseen Beach Bariin skruudaamaan hampurilaisen ja samalla seuraan surffareita sillä silmällä jotta missä aallot breikkaa ja missä on vaaralliset reeffit. Lainelautailijoita ei tässä spotissa näytä lainkaan olevan, vesillä noin 20 surffia ja muutamia Kiteja. Ennen vuokraamolle lähtöä ostan vielä baarin mainospaidan muistoksi.
Vuokraamolla kaveri kertoo että plosis dropannu ja saattaa vielä droppaa. Tarkastelen vuokraamon vermeitä etsiskellen n. 80lit breddaa ja femman rigii. Kundi tiedustelee nivååtani ja kerron osaavani waterstarttaa ja olevani kokeneempi harrastaja.
Hän joka tapauksessa vaatii minua ottamaan 106lit JP:n jonkun Cross breddan ja siihen 5,9 Bryden.

Vesillä huomaan noiden välineiden olevan ihan ok koska sekä lauta että rigi ovat painavia, tosin kestävät gustit hyvin vaikkakin turhan  buli evä (ainakin yli30cm ja suora slalom malli) spinnailee helposti tosin kryssiin kuin formula. Paljoa ei noilla vehkeillä veivailla eikä hypitä mut laajasäteisiä blaani jibejä tulee sitäkin useammin ja parit duckjibet onnistuu myös.

Näen Geenan vesillä, hän on Kitella. Ensi kertaa ymmärrän miksi satamasakki kehuu hän aktiiviseksi surffaajaksi. En ole ennen livenä nähnyt edes yhtään saman tasoista miestä. Geena pyyhkiin minusta ohi vaikka olen noilla vermeillä ainakin lähes täydessä vauhdissa ja suuntaa heti isoimpiin ja murtuvimpiin aaltoihin jossa hän ainoana surffaa hyppien himokorkeita leiskoja ja täysin kaatumatta. Uskoisin hänen olevan naisten kärkikaartia maailmassa.

Surffauksen jälkeen ajelen saaren ympäri takaisin.
Juuri Palapa Marinaan saapuessani vastaan dallailee Jamie,Wesley ja Conrad. Pojat ovat menossa jonkun luokse Barbeque iltaan ja kutsuvat minut mukaan. Kurvaankin suoraan sinne.

Mielettömän upea paikka aivan meren rannassa. On pikku uima-allas. Paikalle saapuu henkilökuntaa sataman eri aluksista. Minulle jää pikkasen epäselväksi kuka mistäkin alukselta on. Kaikki ovat innoissaan suomalaisuudestani ja muutenkin uudesta kasvosta satamissa. Myöhemmin illasta kiitän kutsujen järjestäjiä. Kuskaan koko crewme Sunset bariin joka on varmasti St.Martin tunnetuin paikka. Aivan kiitoradan päässä meren rannassa oleva baari. Meno on kuin Hespeerian yökerhossa parhaillaan. Menee lähes ikuisuus ennen kuin saan miehistön lähtemään koska heille maistuu Matchslidet ja minä autolla.

7.4.
Työpäivä alkaa. Istuskelen n. Klo7 alkaen kirjoittelemassa näitä juttuja koneelle kun jo kasin aikaan koko crew häärää ympäriinsä. Jamie jakanut työtehtävät ja minä auttelen Frediä ja Vesaa(Wesley). Puramme kaikki varastot ulos. Pakkaamme Vesan kanssa back roomia asiallisesti, varustusta tämän kokoisessa aluksessa on aivan uskomattoman paljon.

Niputamme kaikki köydet uudestaan ja niitä on yli parikymmentä vyyhtiä ja paksuimmat ja pisimmät vyyhdit painavat kymmeniä kiloja. Tämän jälkeen autan Frediä deckhand toimissa. Jouksutamme parit falliköydet pois ja vaihdamme erityyliset tilalle. En edes kiireestä johtuen viitsi kysyä miksi sen teimme mutta luultavimmin asialla oli tarkoitus. Fred opettaa minut käyttämään koko sylin kokoista automaativinssiä ja jolla vinssään hänet mastoon. Fred asentelee kolmansien spreddereiden kohdilla  fallin babystaagille. Tämän jälkeen työstämme tukinarut (en nyt muista niiden nimiä) babystaagille. Sitten vielä vinssaan Frediä mastossa niin että hän tsekkaa koko rigin ja kiristelee tarvittavissa paikoissa. Seuraamme Jamie kanssa alhaalla.
Vielä ennen lounasta kannamme Vesan kanssa pesulasta tulleet muutamat purjesäkit alukselle. Myös tyttöjen(Lu ja Emi) koko reissun kattavat eväät ahtaamme 7 henkilön voimalla veneelle.

Käymme parinkymmenen metrin päässä olevalla Subway pikaravintolassa hakemassa sämpylät. Minulle tulee mieleen talven alppikommentaattori hommat jolloin kovin usein kierrosten välissä tapasimme Haajasen kanssa poiketa Hakaniemen Subiin evästämään.

Noin 15 minuuttia kestäneen lounastauon jälkeen jatkamme sisätilapuuhissa. Puramme esiin 4 ilmastointi unittia ja imuroimme ne pölyistä, ovatkin kumman pölyisiä. Pakkaamme eväitä ja juomia turkin luukkuihin. Näiden jälkeen aloitamme Fredin kanssa  deckin pesun. Deckissä on neliöitä. Työtapa ovat kovinta kvalititeettiä hipovaa. Varsinkin huipputarkka kuivaaminen on todella aikaa vievää puuhaa. Aiheena kevyt pesu, huuhtelu, kevyt harjaus, sienellä mantookin kaiteet ja maalipinnat. Kuivauksessa käytämme pyyhkijää jä säämiskää. Pyrin tekemään parastani. Varmaan yli pari tuntia kestäneen pesuoperaation jälkeen olen täysin puhki. Vesa karkaa kavereineen rannalle uimaan klo 17 jälkeen, minä jään veneelle auttamaan Lulua ja kirjoittelemaan muistiinpanoja.

8.4.
Workit alkaa taas aamusta. Öisen sateen jälkeen säämisköimme veneen kuivaksi ja puhtaaksi. Veneelle saapuu  lisämiehistöksi toinen Jamie, joka Britti ja vasta vain pari vuotta veneillä työskennellyt. Hänen kanssaan puramme vielä takahytin punkkien alta parit ilmastointiyksiköt esiin ja putsaamme filtterit pölystä. Seuraavaksi puran kippari Jamien kanssa uusiksi tehdyn keulahytin punkan alta laatikot pois jotta saamme poistettua bowthrusterin suojaluukun. Bowthruster on kaikissa tasokkaimmissa veneissä sisällä luukun alla ja sitä tarvittaessa luukku aukeaa ja potkuri laskeutuu veteen. Kansanmalleissahan on läpiporattu putki jossa potkuri on kokoajan vedessä ja näin ollen purjehdusvauhti kärsii.

Meillä ongelmana on ettei luukku pääse täysin kiinni ja siitä syystä merivesi ei ole hyväksi potkurille ja luukun sisällölle. Joudumme nostamaan ilmatyynyillä koko keulan ilmaan jotta ongelmat saadaan korjattua. Paikalle saapuu Jamien tilaamat sukeltajat.
Tämän jälkeen auttelen Frediä putsailupuuhissa ja saan työkseni ahtautua ankkuriketjuroomiin ja pestä siellä kaikki. Käymme jälleen pikalounaalla Subwayssä.

Iltapäivästä puuhaamme kaiken näköistä pikku puuhaa ja odotamme varaosia bowthrusteriin. Conrad työstää hajonnutta wastetankin pumppua ja sen vuotavaa liitosta. Vaihtaa myös palaneen sulakkeen. Sulakekoppa on tosissaan sulanut ja musta. Hyvä varoitus tulipalosta.

Ehdin käydä internetissä nopeasti ja työt jatkuu aina klo 20 saakka. Otamme pikasesti suihkun ja lähdemme Soggyn kautta syömään Sushi-ravintolaan. Syön sushi combon.
Paluun matkalla poikkeamme vielä yhteen baariin joka laiva ja sen kannella kovat bileet.
Siellä tapaamme taas eri aluksien miehistöjä, useat olivat myös sunnuntain barbequessa. Joka puolelta työnnetään erilaisia drinkkejä niin ettei tahdo käsiin mahtua. Juttelen Argentiinalaisen Leon kanssa joka kotoisin BAstä. Hän työskentelee 56 metrisellä Perini Navin purjealuksella, joka näkyy vastakkaisella puolella satamaa. Lähden onnekseni aika nopeasti kävelemään takaisin veneelle ja muut jäävät vielä jatkamaan iltaa...

9.4.
Aamulla laitan Jerseyn lipun salkoon klo 8. Kaikki aloittaa hommat kiitettävästi jo ennen kasia, tosin päivitelevät heikohkoa vointiaan. Tankkaamme aluksen ja kaikki 32 jerrykannua, jotka siis extrana. Täytön jälkeen kanisterit pestään ja kuivataan ympäriinsä ja korkit teipataan varmistamaan niiden pitävyyttä. Tankkiin mahtuu 1500 litraa ja jerryissä n. 600 litraa joten yhteensä matkaan lähtiessä dieseliä mukana n.2100 litraa. Ahtaamme 27 kanisteria dingiroomiin ja  5 viimeistä menevät veneen keulaan. Tenderi saapuu. Mark on ollut sillä jossain etelämmällä saarella. Tenderi siis myös Wally ja 45 jalkainen ON versio.

Lounaan syömme veneellä. Louise lähtee ja toivottaa meille hyvää matkaa. Hän lentää Palmaan. Jamie ilmoittaa merelle lähdön siirtyvän perjantaille. Safkan jälkeen saan tehtäväkseni putsata koko moottorihuoneen, siellä lämpöä ainakin 50 astetta josta mieleeni tulee kylmäsauna. Kohtuu puhtaassakin konehuoneessa riittää putsattavaa. Parin kolmen tunnin työ tuottaa tulosta ja 5 valkoista rättiä ihan mustana mutta konehuone kiiltää puhtauttaan. Auttelen vielä bowthrusterin liikkumamekaniikan huollossa. Kirjoitan kortin Äitille ja isovanhemmilleni. Illalla Jamie opastaa minut käyttämään Sextania, jolla siis pystyy paikallistamaan geograffisen sijainnin kartalla n. 12 mailin tarkkuudella. GPS tarkkuushan on muutama metri. Hyvin osaavan opettajan avustuksella suoritankin aluksi mahdottomalta tuntuvan tehtävän helposti. Parin tunnin selvittelyn jälkeen paikannan meidän sijainnin Sextanilla ja sen käyttö tuntuu jo selkeeltä. Illalla käymme syömässä intialaisravintolassa. Mukana ovat myös Fredrikin isä Didrik jotka siis Belgialaisia ja Geena. Didrik on sailannut oman veneensä jo useampia vuosia sitten atlantin ylitse ja pitää sitä nyt St.Martinilla. Hänen veneensä on suomalaisille hyvinkin tuttu Finngulf 391 josta hän onkin kovin ylpeä. Väittää myös seuraavan veneensä olevan Finngulf. 

10.4.
Aaamulla nostamme Dinghin jossa venttiilivika. Pesemme sen suojapressun. Tämän jälkeen lähden Emilyn kanssa kaupasta hakemaan vielä viimeiset tuotteet, jotka lähinnä tuoretavaraa. Määrää kertynee aika paljon. Mm 40 omenaa ja 20 päärynää ja kaikkea muuta suuria määriä niin että meillä kaksi kauppakärryllistä täynnä tuotetta. 
Lounaalla käymme Ranchossa joka on Argentiinalainen ravintola myös vain 20 metrin päässä veneeltämme.
Jamie vahvistaa lähtöajankohtamme joka siis on perjantaina eli huomenna klo 17 jolloin siis silta aukeaa...
Wesley suunnittelee illaksi barbequetä. Iltapäivällä vielä paljon puuhaa veneen saamiseksi lähtökuntoon.
Barbeque ilta Dockilla ihan veneen takana. Paikalle saapuu Wesleyn seta joka on 70-vuotias ja paljon crewtä eri veneistä. Paikalle ilmaantuu myös suomalainen Saara. Hän työskentelee stewnä purjealuksella nimeltä Atlanta.

11.4.
Päivän aikana pesemme ja pakkaamme Dinghin. 40 hevosvoimainen perämoottori irrotetaan ja pakataan omaan suojaansa. Ankkurin käy sukeltaja irrottamassa ja nostamme sen jo valmiiksi. Mooringi pitää vielä keulasta. Sisätiloissa kaikki pakataan niin ettei mikään pääse liikkumaan.
Köydet irti ja lagoonin lahdelle odottamaan kello viiden sillan avautumista.
56 metrisen Perinin koko miehistö vilkuttaa kannella ja aloitavat torvitervehdykset. Jamie vastaa Wally torvella ja kaikki repeää nauruun.
Wallyn torvi on aneemisen vaimea.
Sillan avauduttua pääsemme liikkeelle. Ajamme koneella n. tunnin ajan saaren ympäri ennen kuin nostamme purjeet. Tuulta n 15 knotsia. Nostamme stuuran sen kakkosreeffiin jonka jälkeen avaamme Jibin samaan korkeuteen. Vauhtimme lievään kryssikurssiin 13 knotsia.
Jamie kertoo pelisäännöt ja painottaa ettei olla kilpailemassa vaan tarkoituksena turvallinen matka. Vene on very powerfull. Koko sylinkokoiset automaattivinssit ovat äärimmäisen voimakkaita. Syömme Pestopastan ja Jamie jakaa Watch-vuorot. Mulla klo 23-01 ja seuraava 06-08.
Eka tunti 23-24 Conradin kanssa ja toinen 24-01 Jamien kanssa. Jamien kanssa avaamme purjetta koska tuuli moinannu n.10knotsiin. Jamie käy fikkarilla tsiigaa keulassa ja huomaa fokan foilin hajonneen. Yöllä emme tee sille mitään vaan annamme olla useaman kerran rullattuna foilin ympäri.

12.4.
Mulla aamuwatchi klo 6 ja melkein heti syö kala onkeen, Coni käskee mut herättämään Wesleyn ja säntää itse ongelle. Wesley etsii fighting beltin. Rullaamme Conin kanssa jennin kokonaan sisään. Jamie ja Fred tulee myös kannelle. Kuvaan videolle kalan ylösnoston. Se on arviolta 6-8 kiloinen Wao. Hoikka ja pitkä kuin hauki, n. metrinen. Conrad perkaa ja paloittelee sen välittömästi takakannella. Me muut laskemme fokan ja keräämme sen kannelle. On muuten aikastavaan paljon neliöitä. Tämän jälkeen nostamme staysailin babystagiin.
Jibin foil pettänyt noin 5 metrin korkeudelta. Pojat käyvät siellä vuoron perään ja fixaavat sen viimein liimoilla kuivumis kuntoon. Pitäisi saada taas 24 tunnin päästä hiottua ja sitten taas olla toimintakunnossa.
Lounaaksi syömme Emilyn valmistaman aamuisen Wao kalan. Aivan uskomattoman hyvää, ihan kuin lohta mutta valkoista lihaa, eikä niin rasvaista.
Jamie antaa kaikille veikattavaksi ETAmme (estimated time of arrival) Gibraltarille. Jos poikkeamme Azoreille niin vain n. 4h breikki jolloin tankaus ja kauppakäynti, jotka vähennetään kaikkien veikkaamista ajoista. Matkaa waypointtiemme kautta kertyy mukavat 2880 Merimailia. Vauhtimme ollut tähän saakka n. 9merimailia tunnissa eli knotsia. Sen mukaan laskeskelenkin ja saan veikkauksekseni 14 vuorokautta, Vähennän siitä vielä aikaeron 6h ja kirjaan veikkaukseni 26.4. klo 19.00 Local time.
Mulla taas iltawatchi klo16.30 ja nyt 2.5tuntinen aina klo19 saakka. Illalliseksi tuorepastaa tomaatein ja nukkumaan.

13.4.
klo 00 alkaa aikaisella aamuwatchilla. Jälleen tunti Conradin kanssa ja toinen tunti Jamien kanssa. Opetellaan tutkan lukua, jossa näkyy parit sadepilvet n. 9 nauticalmailin päässä mutta jo takanapäin. Uusittu veneen tutka on luotettava aina 12 nm asti eli siis n. 20km ympäriinsä. Huomataan myös kuinka kuu on kasvamaan päin, vaikkakin minusta jonkin opin mukaan kuu huijaa. Tahtoo sanoa ett kun siihen vetää viivan ja saa siitä K-kirjaimen =kasvaa, mutkun se huijaa niin pienenee ja sama toisinpäin. Nyt kylläkin kuu K kun ylhäällä ja sit ennen sen vajoamista taivaanrantaan se muuttunut P:ksi… Joka tapauksessa suureneen päivittäin ja kun kuu kiertää maapallon 25 tunnissa niin joka yö saadaan nhdä sit tunti pidempään. Eilen se vajosi klo 00.39 ja tänä yönä n. klo 01.40. Jamie tarkasti vielä asian kirjasta. Kuu vajosi tuonne Miamin suuntaan ja oli korkeimmillaa suoraan yläpuolellamme.
Seuraava watchini on jälleen aamulla, Wesley herättää minut ennen klo7, oikeasti vuoroni alkaisi vasta klo7.30 mutta mua ei kyllä haittaa enkä sanokaan edes siitä Wesleylle mitään. Eli vuoromme öisin aina 2h ja päivisin 2.5h
Delffiineitä ei ole näkynyt yhtään, eikä valaita tai muitakaan suurempia kaloja. Ainoastaan kokoajan lentokaloja lentelee ympäriinsä. Ovat pieniä ja muistuttavat ihan pienimpiä pikkulintuja. Lentelevä muutamista metreistä aina parhaillaan hyvinkin toistasataa metriä pitkiä siivuja tosin ihan vaan muutaman metrin korkeudella merenpinnasta.
Päivällä otamme spinnun fallin ja siihen kiinnitetään trapetsi ja kaikki yksikerrallaan siihen keikkumaan leenpuolelle niin  että lasketaan ja nostetaan kokoajan  fallin kanssa. Aika makeeta leikkiä. Vaikeaa selittää mutta kuvat kertonee paremmin aiheesta. 
Iltapäivällä näemme Jamien valaan, se on muutaman sadan metrin päässä edessä ja styyran puolella. Kun haemme kamerat ja Jamie valmistautuu väistämään sitä niin eihän se sit enään tule näkyviin vaikka kuinka tiiraamme.
 Olemme siis syvällä kohtaa atlantia vaikkakin aika etelässä vielä. Vettä allamme parhaillaan yli 6km. Bermudan kolmion vaarat ovat olleet puheissa. Aiemmin historiassa juuri tuolla alueella esiintynyt  uskomattoman paljon selittämöttömiä aluksien katoamisia. Myös lentokoneiden. Olen itsekin nähnyt aiheesta dokumenttiohjelman ainakin 20 vuotta sitten ja kumma kyllä muistui mieleeni. Jamie kertoo että yksi epäily on merenpohjan kaasupurkaukset jotka saattaneet imaista aluksia merensyvyyksiin. Onneksi tietojemme mukaan näitä ei ole enään viime vuosikymmeniin sattunut, tietty merimiesten keskuudessa aina pelot elävät…

14.4.
Aamu watchi klo 01-03. Tosin menee pitkäksi ainakin vartin verran kun juttelemme Jamien kanssa. Jamie kertoi kuinka oli tavannut Kaukosen Jukan kymmenisen vuotta sitte Caribialla kun Jukka oli siellä Mannerhovin Jounin kanssa Freijalla valloittamassa Caribiaa…
Päivällä korjaamme lopullisesti genuan staagin foilin. Sen korjaus on kuivunut ja Jamie hioo sen vielä toiminta kuntoon. Laskemme ja viikkaamme staysailin. Varovasti ujutamme Jennin foiliinsa ja se kestää. Tuulta mukavat 18-20 knotsia ja meillä vauhtia 11-13knotsia. Suunta, keli ja vauhti oikein kohdallaan.
Illan suussa vieheen laskemista vain vajaan tunnin jälkeen syö kala joka kerää koko sakin takakannelle seuraamaan sen ylös saantia vedestä. Se on kookas kala ja sen väsyttäminen vie aikaa. Se on Dorada eli delffiinikala. Punnituksessa sen painoksi saadaan 22 paunaa  eli noin 10 kiloa. Syömme sitä illalliseksi. Mielestäni tama dorata eli läheskään yhtä hyvä kuin se eka kala oli eli wao.

15.4.
Aamuwatchi 02-04 sujuu kivasti, edetään n.8-10 solmu vauhtia.
Nukun kahdeksaan vaikka vuoronia alkaisi vasta 10.30. Tuuli on noussut ja niinpä vauhtimmekin, tosi ajetaan turhan pohjoseen eli n.15° kurssistamme, enkä oikein tiedä miksi? Ehkäpä vaan leppoisampaa. Tosin en nyt viitsi kyselläkään. Toisaalta niin kyllä parempi koska tuulen pitäisi kääntyä mukanamme. Aloitin eilen tekemään muutamia dippejä ja punnerruksia. Tein taas aamupäivällä muutamat sarjat. Kellot siirretään tunnilla klo12 …klo 13:sta. Täytän lokikirjaa.  Syömme lounaaksi taas kalaa, eilistä doradaa. On nyt paremman makuinen kuin eilen.
Pikku siivous, lattian suojien tamppaus, imurointi, kannen huuhtelu.
Illalla currykanaa ja riisiä. Laskelmien mukaan n.5 vuorokautta azoreille. Mutta Jamie epäilee että joudumme ajamaan koneella ylihuomenna eli torstaina, itse en ennusteita ole nähnyt.

16.4.

Aamuwatchi klo 03-05. Eipä ihmeitä. Nousen n. Klo 9. En saanut oikeen nukutuksi kun mennään niin kallellaan että joutuu koko ajan kiipeämään punkkassa leestä luuhun. Aamulla juon kahvin kun yleensä täällä miehistö juo vaan teetä ja olen oppinut heidän tavoille. Englantilaisesti sokerilla ja maidolla.
Harmittaa kun näillä on stereoissa vaan populääri mollimelodista skeidaa, no kylhän sitä jonkin aikaa kestää mut kun aamusta iltaan. Niinpä kävin ensikertaa veneen ipodin läpi ja ei ollenkaa Metallicaa ja vaan yksi biisi Maideniä, run to the hills, Greendaystä löytyy onneksi pikkasen nopeutta ja ilosuutta.
Conrad ja Wesley, South-African boys työstää uutta viehettä onkeen. Tavoitteena saada narrattua Tunaa skönestä. Aamupäivä styyrataan ja annetaan Anteron huilaa. Penttiä ei olla vielä jouduttu käyttämään ollenkaan, tähän asti skiglattu ja koko ajan speedit ollu 8-15 knotsii. Nyt duunataan 11-12 solmuu.
Iltapäivällä veneen pesu ulkoota, muttei teakkejä. Suolavesi tekee hyvää teakkikannelle.
Illalliseksi Conrad valmisti currykalaa.
Iltawatchini  alkaa klo 21. Conrad ja Wesley vielä vahdissa. Conrad haluaa trimmaa purjeita kireämmiksi. Meillä jibi kahdelle sheetillä molemmin puolin mantookin kaidetta. Wesley kiristää reilusti sisäskuuttia aukaisematta ulompaa. On jo pimeään ei kukaan sytytä valoja. Niinpä mantookin kaide vääntyy muutaman asteen sisään. Titaniumkaiteet ovat 0,7mm paksua ja helposti väätyvää materiaalia. Harmittava moka. Jamie tulee antamaan kehut Conradille jonka firstinä olisi pitänyt sytyttää valot ja ohjastaa Wesleytä paremmin, tosin hänkin aika sählääjä ja tekee monasti ennen kuin miettii... No kaide saadaan ehkä oikaistua ja Jamie tilannut jo 6kk sitten varaosina noita lisää.  

17.4.
Tuuli moinaa jo aamusta ja ajetaan pari tuntia koneella ja taas nostaa niin että päästään vaan purjeilla. Teen useita sarjoja punnerruksia,dipejä ja vatsoja. Onkin pässyt kunto aikalailla rapistumaan. Tehdään sidoksia kiinnitysköysien päihin ja poltan kaikkien köysien päät vielä kolvilla. Iltapäivästä taas  kone käyntiin. Nähdään ekat delffiinit tällä reisulla. Niitä tulee useampaan otteeseen. Illansuussa pestään kaikkien lakanat. Illalla lueskelen merielämä kirjoja. Mieleeni jää maailman syvimmät haudat meressä, eli syvin 10.920 metriä joka sijaitsee Filippiinien merellä siellä Japanin eteläpuolella. Toisiksi syvin 10.800 metriä ja löytyy Tongan kupeesta Pacificilta, eli Uuden-Seelannin itäpuolelta. Ellen nyt aivan väärin muista niin Tongahan taisi olla juuri se saari millä Lauri G Strengell tapasi suomalaismatkapurjehtija Pertti Dunckerin. LauriG oli tuolloin ollut Tongalla 8kuukautta ja lähti Peran matkaan sieltä eteenpäin Aucklandiin ja myöhemmin Ausseihin jossa trimmasi itselleen Aliisan kuntoon ja lähti sieltä purjehtien Saimaalle. Neljä vuotta kestäneen maailmanympäripurjehduksen jälkeen Lauri saapui suomeen syksyllä 2006 ensin Simbadille Lauttasaareen, Cafe Meren laituriin ja vei siitä Aliisan talvehtimaan Saimaan jäihin Äitsaareen, Merivuokon kylkeen. Lisää LauriG:n seikkailuista sivuiltaan www.laurig.com .
Illalla vielä siirrämme kelloa tunnilla eteen eli nyt eletään aikaa cet -4h.

18.4.
 Koneella ajoa koko päivä. Aamupäivästä suoritetaan rigcheck ja todetaan kaiken olevan kunnossa. Fred käy ihan topissa joka siis yli 40 metriä korkealla meren pinnasta. Tankataan jerryistä polttoainetankki täyteen. Polttoainetta oli kulunut n.440 litraa. Geni kuluttaan lähes 10 litraa/tunti ja kone ehkä noilla 1750/rpm :llä 8 lit/tunti. Yhteensä tyhjennämme 22 jerryä tankkiin. Menee muuten aikamukavasti kaatamatta. Kannella olevasta Jerrystä letku tankkiin, sitten toinen lyhyt letku jerryn sisään ja tiivistämällä reikä rätillä käsin puristaen sekä saman aikaisesti voimakkaasti suulla puhaltaen... Dieseliä alkaa valumaan Jerrystä tankkiin. Kunhan ei päästä ilmaa letkuun niin se imee kivasti kaiken tyhjäksi Jerrystä. Tankkauksen aikana nähdään pari valasta, kooltaan pieniä n.5metrisiä eli eivät olleet ainakaan sinivalaita jotka siis suuria 18-24metrisiä. Aikalailla delffiinien näköisiä mutta kun delffiinit ovat 1,6-2,4metrisiä niin kyllä nuo jotain valaita olivat, tosin eivät Killer Whalesejä koska niiden mustavalkoisuuden tunnistan. Muutenkin päivän aikana nähdään useampaankin otteeseen delffinejä.
Pientä breezeä alkaa tulemaan luoteesta ja saadaan jibi avattua. Iltawatchissa kuulen Jamieltä että Azoreilta juuri lähtenyt Wallygator on edenny 24 solmun nopeudella 40knotsin tuulessa. Nykyisin105 jalkainen kaksi mastoinen Wally on nimeltään Nariida ja  on Norjalaisen yksityisomistuksessa. Jamie kertoo että tällä Wallylla hän on parhaillaan saanut nopeudeksi 28 solmua.

19.4.
Koneella ajettiin koko päivä. Tosin stay ja tri ylhäällä. Ensimmäine täysin pilvinen päivä koko reissulla. Lämpöäkin vain 18°C. Aloin puutumiseeni lukemaan Metallican kirjaa joka oli jäänyt syksyllä puoleen väliin. Luinkin juuri sen kohdan joka kertoo maestro basisti Cliff Burtonin tramaattisesta kuolemasta Bussiturmassa Ruotsissa vuonna -86. Sanomattakin on selvää ettei Metallica olisi koskaan yltänyt tasolleen (eli ylivoimaisesti eniten maailmassa levyjä myyneeksi yhtyeeksi heavyrock bandeistä), ilman sensaatiomaisen Cliffin sävellysosaamista, minkä Lars ja James omaksuivat. Pääsääntöisesti tarkoittaa melodisuuden ja harmoonisuuden tuontia thrashmetallin ominaisnopeuteen. Metallican nopeudesta ja energiasta on usein haettu vauhtia ja fiilistä myös rinteeseen... Mm Palander usean menestyksekkään maailman-cup kisan aamuna, heti aamupalan jälkeen laittanut stereoista kovalla volyymilla juuri metallicaa ja usein biisin One, mikä ei kyllä mielestäni niin nopea ja hyvä herättämään kroppaa kuin esim. Battery!  Toisaalta Kalle myös herätelly kroppaansa Apulannalla ja aina niin ajattomalla Mitiksellä!
Yllättäen mieleeni muistuukin kuinka Kalle purki tyttöystävänsä aiheuttamaa kiukkuaan minuun, murjottamalla ja soittamalla 20 kertaa Mitiksen putkeen, volymit kaakossa. Paikka oli Les Arcs, vuoden -97 EC-finaalit (muistathan Kalle;)).
Saavutettiin puolimatka 1.600 Nauticalmails. Mid Atlantic party oli vuorossa illalla.
Jamie haki jostain komerosta kassillisen erilaisia peruukkeja. Syötiin spagetti bolognese ja juotiin kaikki yhdet pullot Coronaa. Kävin nukkumaan klo 22.

20.4.
Pikkasen alkaa jo matka puuduttamaan. Tuuli onneksi taas nuosussa ja iltapäivällä laskemme stayn ja trin. Nostamme Mainin ja Jibin. Edetään gustisessa 15-20 solmun sw tuulessa downwindiin 11-12 solmun nopeutta. Tuulen on tarkoitus shiftaa takakautta north-westiin. Suuntamme 84°. Spinnun nostamista mietitään mutta Jamie ei halua turhia riskejä ettei mitään hajoa. Toisaalta teemme näinkin kohtuu vauhtia ja tämähän siirto- eikä kisapurjehdus.
Mielestäni Yachtin omistajalla järkevästi ajatteleva kapteeni. Koko ajan Jamie painottaa kaikkia olemaan varovaisia ettei minnekään tule yhtään naarmua ja liikuttava hyvin varoen.  Kaikki lattiat, pöydät ja sohvat suojattu erikoissuojin.
Iltawatchini styyraan koko parituntisen. SOG 10-15 solmua. Aikas moista  medvind surffailua 92°-110° headingin välillä. Kivaa myötä aaltoa jonka notkoissa parhaillaan lähes 16 kn ja aivan mahdotonta pitää vakaassa kurssissa, mut näin kyl varmaan nopeampaakin. Snitti jossain 12-13 välillä. Purjepinta-alaa siis main 230 +jib 200 = 430 m2. Nopeasti laskettuna 100 x enemmän kuin 4,3 surffipurjeessa. Illalliseksi  hyvä kasviswokki riisillä.

21.4.
Yövuoro 01-03 ruorissa koko ajan. Tuuli 20-24 ja nopeudet 12-14. Aamulla taas ruorissa 9-12 jonka jälkeen saavutettiin  30° läntistä pituutta eli oli hetki taas siirtää kelloja tunnilla eteenpäin. Iltapäivästä tuuli yltyi  jonkin verran ja aallokko hieman suureni. Jamie luukutti ennätysnopeudeksi tälle reissulle 21,2 SOG GPS:n mukaan. Perusvauhti alkoi olla snitiltään 14 luokkaa. Imuroitiin kaikki sisätilat. Ilalla tuuli snadisti moinas ja nostettiin stooran 2sd reef ykköseen. Illalliseksi lasagnea. 24h aikana tehtiin 289nm joka siis kertoo snitiksi yli 12nm/h.
Aloitinkin taas laskeskelemaan ETAamme Gibiin, jonne nyt (21.4. klo22) matkaa 1070nm. Uskoisin meidän olevan siellä 26.4. mutta mihin aikaan? Riippuu seuraavien päivien tuulista ja huomenna ennusteiden mukaan pitäisi moinata niin että joudutaan taas ajelee koneella... (oma veikkauksenihan matkan alkaessa oli 26.4. klo19 CET). Jos tuohon päästään niin nopeutemme tulisi keskiarvollisesti n.9nm/h. Voipa ollakin ettei veikkaukseni pahasti pieleen mene, mutta toivon tietty nopeampaa välipäämäärän saavuttamista. Gibraltarilta jatkamme siis Palmaan Mallorcallle, jonne Gibistä noin pari vuorokautta. Pyrimme Palmaan ilman stoppeja jos vaan löpö riittää. Tein taas tänään pikkasen kuntopiiriä ja olen itse asiassa lähes joka päivä tehnyt. Tällä kun muuten tulee niin huonosti liikuttua. Toisaalta olen ollu aika terveyskuurilla. Tänään join matkan kolmannen tölkin light-colaa, muuten tullut juotua pelkkää vettä ja teetä sekä pari kuppia kahvia. Safkat ollut terveellisiä ja annokset pieniä. Olen passannut aamupalat ja syönyt vain lounaat ja illalliset. Meriveden lämpötila n. 17°C ja ulkona n. 20°C.

22.4.
Kiva aamulegi. Aurinko paistoi ja oli lämmintä. Annettiin taas pitkästä aikaa Anteron(autopilot) ajaa. Pestiin taas veneen maalipintaosia suolavedestä ja liasta. Teakille suola vesi on vaan hyvästä. Illansuussa jiipattiin lähetiin pohjoiseen koska kurssimme vei turhan etelään. Tosin nyt siirryttiin pahemmin offsettiin mutta pohjoisempana tuulta luvassa enemmän ja Golf-Streami antaa takapotkua kululle. Conrad antoi tiukan palautteen Fredille jonka suivaantui ja katosi loppu illaksi hyttiinsä. Alkaa olla pinnat tiukalla joka tietty osviittaa siitä että ollaan oltu jo 11 päivää merellä... Mulla on nyt ainakin ihan kiva fiilis vaikka täytyy myöntää et noi parit koneella ajo päivät oli mulle henkisestä rankkoja. Onpahan ainakin ollut aika rauhoittua ja mietiskellä tätä elämää. Olen kyllä tutustunut tarkkaa kaikkeen kirjallisuuteen mitä botskilta löytyy. Dockwalk makasiinilehden olen havainnut hyvinkin tilattavan kelpoiseksi. Ekan kerran tällä reisulla skiglataan paapuurii. Ihan kliffaa kun saa koisaa nojaten leen kylkeen. Jamie sai illalla uudet sääennusteet ja vaikeelta näyttää ainakin toi Gibin salmi. Luvattu idästä 30 knotsia ja 2,7m swelliä, not good.

23.4.
Aamuwatch klo 03-05. Yksi rahtilaiva ilmestyi tutkaan ja tulossa suoraan kohti n. 12nm edestäpäin. Jamie kutsuu vhf:llä ja saa yhteyden kippariin. Jamien pyynnöstä kohtaamme laivan green to green eli vasemmanpuoleisesti.
Päivän valjetessa on swelli noussut korkeaksi ja laajaksi. Tulee luoteesta eli taka vasemmalta. Azoreiden toisella länsipuolella myrsky joka synnyttänyt nuo aallot. Alkaa olla jo aika puuduttavaa ja odotan jo kovin lauantai-iltaa(3vrk) jolloin pitäisi päästä puhelin verkkoon Gibin salmessa. Elikä toisin sanoen reissu on kyllä tehnyt tehtävänsä ja alkaa jo tekemään mieli puhelimen soittoääntä.
Tänään syötiin freshpastaa lounaaksi ja vain joku keitto illalliseksi. Keitto oli sellanen tomaattikeiton ja hernekeiton sekoitus, ainakin luulen niin. Kivan tulinen ja lisäsin vielä ärtsoppa tyyliin siihen nokareen Dijon-sinappia. Fredin kanssa tsiigailtiin illalla gps(global positioning system) kartasta mielenkiintoisia purjehdus kohteita Mediterranealla. Eolian saaret, Kapri, Sardinia ympäriinsä ja porto Argentano sekä snadit saaret Kaprin pohjoispuolella.

24.4.
Koko päivä koneella ajoa. Koitettiin staysailistä hakea stabiilisuutta mut lopulta laskettiin sekin. Alkoi tuulemaan n. 10 solmua suoraan daijuun. Suuri maininki takaa. Iltapäivällä tankkasin viimeiset jerryt mitä löytyi styyran tankkiin. Hankalat viimeiset päivät edessä. Ollaan jääty aikataulusta koska tänään vauhtimme matalilla kierroksilla vastatuuleen vaatimattomat 7 solmua. Pyritään ajamaan 1750rpm vaikka kone ottaa 3000rpm. Polttoaineen kulutuksen vuoksi. Normaalisti Jamie ajelee 2200-2400rpm ja tuolloin vauhtia kivat 12 solmua.
Tein taas kivat kuntopiiritreenit. Iltasafkaksi baby back ribs ja pernat!
Päivällä nähtiin pariinkin otteeseen vilaukset valaista ja muutama turtle uiskenteli pinnassa. Noi kilpparit on semmotteita koripallon puolikkaan kokoisia jolla räpylät neljään suuntaan. Kumma kyllä et ne ovat aina yksikseen. Elävät pintaveden ja max kolmen metrin syvyydessä. Kaippa ne sit jotain skeidaa skruudaa tosta pintavedestä niin pitkään kunnes joku valas tai hai puolestaan pistään ne poskeensa.

25.4.
Aamuwatchi menee kokonaan Suunnon valtameripuvussa ja pipo sekä Scottin skimbalasit päässä. Styyraan kokovuoroni. Tuulessa pieni moinaus ja avaamme jibin kakkosreeffistä ihan auki. Iltapäivävuoron oon myös kokonaan ruorissa (3h). Antero (autopilot) on morjenstanu, siellä on sähkömoottorissa joku vika eikä saada sitä kuntoon. Loppu matka sujuukin sitten täysin ruorissa. Harmittava takaisku kun Antero on niin loistava crewmember!  Jamie saanu kuulla uutisia joiden mukaan Gibraltarilla blosaa tällä hetkellä force 9 eli beauforia. Tarkoittaa jotain 25m/s tai vastaavaa myräkkää ja vielä idästä eli suoraan bläsiin. Täytyy nyt vaan toivoa et moinaisi.

26.4.

Aamuwachissa ongelmia. Tuulee vastaa. Bowthrusterin luukku on Jamien mukaan jälleen auki. Vene hakkaa vasta aallokossa ilkeästi. Joudumme laskemaan kurssia n. 35° mikä kylläkin mahdollistaa Fokan avaamisen. Kyyti rauhoittuu kun pääsemme paapuurin kurssille snadisi kallelleen. Ajamme koneella ja Jibillä 25-35° apparenttia. Tarkoituksena oli olla illasta puhelin kentässä mutta taitanee jäädä haaveeksi. Vauhti on ollut koko yön kelvotonta johtuen tietty vasta tuulesta ja aallokosta. Iltawatchi  16:30-19:30 menee mukavasti ruorissa kun saan omalta Maciltä musaa kaijareihin. Täällä on semmonen bluetooth laite joka laitetaan tohon kuulokkeiden paikkaan ja se sit yhdistää musan kaijareihin. Nykynuorisolle varmaankin ihan tuttu laite mut mulle kylläkin aivan uusi kokemus. Pistin suomaistakin musaa tulee. Maija Vilkkumaata, Apulantaa, Neljää ruusua, Mambaa, Kelaa, Irwiniä, Dingoo yms...
Nyt on tosiaan tullut oltua 15 päivää veneessä näkemättä maata ja kuulematta suomea. Ymmärrettävästi kollegani qaeze jour tuomion istuminen kiven sisällä on tuntunut ikuisuudelta. Lintuja alkoi tulla kannella ilmaiskyytiin. Yksi haukka istuskeli tuntitolkulla kannella ja puomi päälle viikatulla isopurjeella. Haukka hyökkäsi ja nappasi nokkaansa pikkulinnun joka oli myös kannella huilaamassa. Ja minäkö luulin että se kalahaukka, mut moihan veljet se olikin sitte pikkulintuhaukka... Niin ja se tosissaan söi pikkulinnun poskeensa aftdeackillä. Parit valaat tuli näyttäytymään ja muutamat jättiläisturtlet uiskenteli pintavedessä.

27.4.
Vastatuuli yltynyt. Wesley herättää mut taas puolta tuntia ennen watchiani. En kyllä oikein nukkunut kunnolla kun vastaswelli jusähteli ilkeästi ja keinutteli veneen keulaa.
Jumppaamme Trisailin mastoon ja Staysailin babystagiin. Tuuli yltymässä. N klo 8 Fred havaitsee myllivässä meressä edessmme kalastajien poijun ja siinä pintaverkko kohot. Emme ehti tackkaa ja ajaudumme verkkoon joka jää kiinni köliin. Pitkän selvittelyn jälkeen onnistumme poikkaisemaan kalastajien narun. Frediä pidetään jaloista kiinni ja hän katkaisee narun leipäveitsellä. Narussa kova jännitys koska pieni hipaisu leipäveitsellä katkaisee tukevahkon narun ja molemmat päät sinkoavat erisuuntiin.
Koko päivän kryssimme Gibraltarin salmen läpi väistelle rahtilaivoja ja kalastajia. Parhaillaan tuulta 37 solmua ja meidän vauhtimme tiukkaan kryssiin 10-13 solmua. Purjeina pelkät Tri ja Stay! Onpas hauskaa nähdä taas 16 vuorokauden jälkeen maata!  Myös kännykät saavat verkkoa ja jengi tiukasta kelistä piittaamatta alkaa soittelemaan uutisia eripuolille maailmaa. Landaamme klo 21 Marbellan satamaan ja saamme jo kaivattua kovaa maata jalkojen alle. Itse olen kyllä valmis heti jatkamaan eteenpäin mutta jäämme yöksi satamaan. Huomenna tarvitaan sulkeltaja korjaamaan Bowthrusterin luukkua ja suoritamme tankkauksen.

Alppihiihtoa meiltä ja maailmalta

Kiersin Alppihiihdon maailmancupia 13 kautta ja lopetin aktiiviurani vuonna 2007. Nykyään kommentoin alppihiihtoa MTV3:lla ja kirjoitan alppihiihdon tuoreista tapahtumista MTV3:n Internet-sivuilla.

huoli säärestä >
reikä luussa >
maailman vaarallisimpia lajeja >
palander voittokantaan >
alppihiihdon hyvä tulevaisuus >
väriläiskä bode miller >
palander noussut korkeammalle >

Huoli säärestä

Uskon, että Kalle on kuukaudessa laskukunnossa. Minua kuitenkin arveluttaa, miten se murtumakohtaan ikuisiksi ajoiksi laitettava neljä millimetriä paksu titaanipala toimii, kun se on jäykässä ja kivikovassa monossa kovassa puristuksessa.

Rasitus on niin kova, ettei sitä kukaan ihminen voi oikein tajuta. Sen rasituksen takia murtuma on syntynytkin. Tärinä tulee monon kautta suoraan sääriluuhun.

Olen huolissani Kallen uran suhteen. Uskon hänen olevan yhtälailla huolissaan itsekin. Onneksi Kallea hoitava lääkäri Eero Hyvärinen antaa positiivista kuvaa eikä usko ongelmiin. Teoriassa siitä pitäisi tulla kuin uusi ja ehjä luu, mutta kun en tunne ketään ihmistä, jolle olisi tehty tällainen ja se olisi toiminut käytännössäkin. Minulla piti aikoinaan olla sääriluun kondyylimurtuman jälkeen kolmessa kuukaudessa kaikki kunnossa, mutta oikeasti siinä meni yhdeksän kuukautta ennen kuin tilanne oli vähänkään normaali.

Yritin painostaa Kallea, että hän olisi vetänyt kauden loput suurpujottelut vaikka millä riskillä ja huolimatta lääkärien kielloista. Aina se on jollain tavalla pelattava lottoa ja uskottava, että kaikki menee niin kuin halutaan. Valmentaja Christian Leitner haki mielipiteitä asiasta useammalta lääkäriltä Keski-Euroopasta, mutta kukaan ei nähnyt mitään mahdollisuutta siihen, että jalalla kannattaisi laskea yhtään laskua. Jos olisi saatu edes joku, joka olisi vähänkään puoltanut laskemista ja jalan kestämistä, niin riski olisi voitu ottaa, mutta kaikki lääkärit olivat sitä mieltä, ettei laskemisesta ole mitään toivoa.

Tässä lajissa tulee väkisin loukkaantumisia. Ne eivät katso aikaa eivätkä paikkaa. Kaikki paikat joutuvat alppihiihtäjällä koville eikä turvakaaria ole edessä. Kallen tapauksessa ei ole taustalla selvää loukkaantumista, joten tämä on siinä mielessä ilkeämpi homma. Tärkeää on, että Kalle on ensi kauden avauskisasta Söldenistä lähtien voittokunnossa. Tällä kaudella Kallella oli jokaisessa kisassa mahdollisuus voittaa. Vaikka tuli ulosajoja, niin kondis oli niin kohdallaan, että tiedettiin voiton tulevan, jos kaksi laskua menee nappiin.

Hyvä asia on se, että tämä kävi nyt eikä syyskuussa. Tämä on hyvä aika leikkaukselle, kunhan huhtikuusta lokakuuhun kaikki menee ilman ongelmia. Minä en kuitenkaan luota siihen, että sääri kestää kunnolla ennen kuin ensimmäinen kisa on laskettu. Vamma on pahimmassa paikassa. Juuri se kohta pitää laskijaa pystyssä.

4.2.2008 > palaa ylös >>
(MTV3)

Reikä luussa

Tällä kertaa aiheenani on Kalle Palanderin säärivamma.

Kallella on luussa aika pahannäköinen reikä. On epävarmaa, miten loppukauden kanssa käy. Tarkoitus on yrittää laskea kausi loppuun. Sen jälkeen on edessä leikkaus. Tämä vamma on vaivannut Kallea puolitoista vuotta ja pahentunut koko ajan. Kyllä Kalle tiesi jo aikaisemmin, että siellä on hiusmurtuma. Oli kuitenkin ilkeä uutinen, että se on niinkin paha. Koko ajan on pyritty tekemään kaikki asian eteen, mutta se on koko ajan kasvanut. Kun kausi on käynnissä, ei urheilija voi olla täysin levossa. On pakko harjoitella ja treenata.

Kallen viimeaikaiset ulosajot eivät liity mitenkään tähän loukkaantumiseen. Ihmisille on ehkä jopa tullut tunne, että ulosajoja olisi ruvettu selittelemään säärikivulla. Siinä mielessä on hyvä, että siellä näkyy vakava vamma. Tulee ainakin selväksi, ettei kyse ole mistään selittelystä.

Kyseessä on rasitusmurtuma. Urheilijoilla on aina tällaisia rasituksesta johtuvia vammoja. En usko tämän vaikuttavan loppukauden tuloksiin. Kipeä se jalka tietenkin on ja Kalle kenties laskee kisoja osittain puudutettuna. Lauantaina suurpujottelun voittanut Denise Karbon on hyvä esimerkki loukkaantuneena laskemisesta. Hänen peukalomurtumansa ei paljon vaikuttanut, kun sen sai puudutettua, teipattua ja suojattua. Enemmän kyse on henkisen puolen asiasta.

Kun mennään äärirajoilla, niin kaikki paikat ovat kovilla. Polvet, selkä ja sääret joutuvat kovimpaan rasitukseen. Peukalo- ja olkapäävammoja tulee ulosajojen ja kaatumisten myötä.

Loukkaantumisia pyritään varomaan niin paljon kuin mahdollista, mutta ne kuuluvat lajiin. Ei niitä voi ruveta pelkäämään.

Kallen kohdalla leikkauksen jälkeinen toipuminen kestää muutaman viikon. Siitä otetaan luukalvoa ja lihasta vähän sivuun ja laitetaan metallilevy. Kyllä jalan pitäisi toimia huolimatta siitä, että siellä on vähän rautaa. Monella on ollut rautaa eri paikoissa ja silti on homma toiminut.

28.1.2008 > palaa ylös >>
(MTV3)

Maailman vaarallisimpia lajeja

Tällä kertaa aiheenani on syöksylaskun vaarallisuus, josta saatiin jälleen osoitus Kitzbühelissä Scott Macartneyn hurjannäköisen kaatumisen myötä.

Scott Macartneyn kaatumisessa minua ihmetyttää, miten kypärä saattoi lähteä häneltä päästä. Pettikö siinä kiinnitys? Kypäräntoimittajien puolesta kypärä on pakotettu laskijoille myös pujotteluun. Kun kypärää on vaadittu joka puolelle, niin miten voi käydä näin, että kypärä lähtee päästä. Sen ymmärrän, jos kypärän remmi on roikkunut leuan alla kuin lätkän pelaajilla, jolloin se ei ole kunnolla kiinni. Itse olen kyllä aina pitänyt remmin aika tiukasti leuan alla kiinni, joten sen irtoaminen ei olisi mitenkään mahdollista, ellei remmi katkeaisi.

Bode Miller haukkui Kitzbühelin kisajärjestäjät Macartneyn kaatumisen jälkeen. Hän puhuu aina tuollaisen tilaisuuden tullen. Siinä on joka vuosi ollut kovavauhtinen paikka ja pitkä hyppy ennen maalilinjaa. Nykyään se on mennyt helpompaan suuntaan, kun rinne kunnostetaan paremmin. Ei tarvitse mennä kuin 10 vuotta taaksepäin, niin hyppyä edeltävä jyrkänne jäädytettiin suksilla tramppaamalla, jolloin se oli paljon epätasaisempi. Loppukummulle on aina tultu lujaa ja siitä on lentänyt. Nykyään kaikki tietysti yrittävät laskea enemmän riskirajoilla, kun hyvät välineet ja hyväkuntoinen rinne mahdollistavat sen. Pieni horjahtaminen johtaa näin ollen kaatumiseen helpommin kuin aikaisemmin.

Macartneyn kaatumiseen johtaneeseen hyppyyn tullaan suoraan tasaiselta ja maa lähtee alta. Siinä voi olla vauhtia yli 140 km/h. Kymmenen vuotta sitten Patrick Ortlieb laski siihen 156 km/h ja silloin siitä hypättiin 96 metriä - eli selvästi pidemmälle kuin tällä kertaa, jolloin maksimit olivat 50-60 metriä. Ei se ole mitenkään erityisen paha paikka. Bormion viimeinen hyppy on mielestäni vastaavanlainen. Hahnenkammin syöksykisassa oli harjoituksiin nähden lentokeli, joten sille paikalle tultiin kovempaa kuin harjoituksissa. Aina kun tulee sataaneljääkymppiä, niin sukset täristävät alla ja tasapainoiseen hyppyyn lähteminen on vaikeaa. Siinä kohdassa ei nähty juuri lainkaan puhtaita hyppyjä, vaan lähestulkoon kaikki joutuivat korjaamaan asentoaan ilmassa joko käsillään tai jaloillaan.

Syöksylasku on yksi maailman vaarallisimmista urheilulajeista. Omakohtaisena kokemuksena on Val Gardenan syöksyssä loukkaantuminen ja lähes halvaantuminen. Edelleen syöksylaskuissa tapahtuu kuolemaan johtavia kaatumisia. Sen takia lajia pitäisi arvostaa vielä enemmän. Formula ykkösiä arvostetaan kuninkuusluokkana, kun siinä saatetaan mennä kolmeasataa seinään. Syöksyssä saattaa heittää lipat 150 km/h nopeudella eikä siinä ole turvakaarta suojaamassa. Ei ole kuin kypärä ja muutamat puvun sisällä olevat suojat.

Jos lajista tehtäisiin yliturvallinen, lähtisi siitä jännitys. Turvaverkot ovat kyllä hyvät joka puolella. Harvemmin käy enää niin, että suistuisi kokonaan rinnealueelta ulos. Joulukuussa 2001 Silvano Beltrametti halvaantui Val d'Iseren maailmancup-syöksyssä lennettyään turvaverkkojen yli ja päin kiveä. Se muistetaan viimeisen 10 vuoden maailmancupin syöksyjen vakavimpana loukaantumisena.

Syöksylaskijat ovat arvostettuja laskijoiden keskuudessa, etenkin jos he syöksyvoittojen lisäksi menestyvät muissakin lajeissa. Nykyään laskutekniikka on aika sama pujottelusta syöksyyn. Näin on helpompi menestyä kaikissa lajeissa.

On ymmärrettävää, ettei Suomessa ole syöksylaskijoita, koska kunnollista panostamista ei ole ikinä ollut. Suomesta poistettiin vuoden 1999 jälkeen syöksylaskun SM-kilpailut seitsemäksi vuodeksi. Viime talvena ne otettiin taas mukaan Åressa järjestettävissä SM-kisoissa. Junnukisoista on myös poistettu syöksylaskut ja siirrytty super-g:hen. Tällainen on ollut suuntaus Hiihtoliiton osalta viimeisen kymmenen vuoden aikana. Omasta mielestäni kaikki lajit ruokkivat toisiaan ja ainakin parikymppiseksi pitäisi laskea melko tasaisesti kaikkia lajeja. Näin me teimme Kallen kanssa. Nykyään nuoremmilla laskijoilla on erilainen näkemys.

21.1.2008 > palaa ylös >>
(MTV3)

Palander palaa voittokantaan

Tällä kertaa kommentoin Kalle Palanderin pujottelukuntoa.

Kalle Palander on keskeyttänyt tällä kaudella kolmessa pujottelussa, mutta minä en näe Kallella olevan sellaista ongelmaa, että jonkin tietyn teknisen virheen takia tulisi ulosajoja. Niitä tulee aina silloin tällöin. Yksi ulosajo ruokkii seuraavia. Ehkä pieni epävarmuus on tullut Beaver Creekin suurpuikan ulosajosta, sillä siitä lähtien niitä on ruvennut tulemaan.

Kalle on vähän turhautunut ulosajoista, sillä hän tietää laskunsa kulkevan ja treeneissä onkin mennyt hyvin. Kalle on vahvassa kunnossa ja hänen tilanteensa on hyvä. Pahempi olisi, jos lasku ei kulkisi ja yliyrittämisen takia tulisi ulosajoja, mutta näin ei siis Kallen kohdalla ole asiat.

Kallella on aiemminkin ollut pitkä ulosajojen putki, jonka keskeyttäminen oli silloin vaikeaa. Silloin piti laskea monta kisaa rauhallisesti ja parantaa itseluottamusta. Nykyään Kallella on niin paljon kokemusta, ettei tällaista ongelmaa enää ole. Kun hän saa hyvän kisan alle, niin hän voi voittaa vaikka kaikki loppukisat.

Kalle on saanut suksensa toimimaan. Hänellä oli aiemmin ongelmia suksien pidon kanssa, mutta hän on tehnyt kovasti suksien kehitystyötä. Nyt hän on huipputyytyväinen välineisiinsä. Hän näytti Wengenissä, että sukset ja kunto ovat kohdallaan, mutta pieniä epävarmuudesta johtuvia fliboja tulee. Ne ovat sitten koituneet ulosajoiksi. Uskon Kallen kuitenkin kokoavan itsensä eikä hän lähde välineitään myymään, vaikka sellaista letkauttikin.

Laskijat kokivat, että Fischerin pujottelusuksen kanssa mentiin tiukimman pidon kanssa väärään suuntaan. Sitä ei testattu riittävästi peilijäällä. Suksi toimi muissa olosuhteissa, mutta äärimmäisissä jääolosuhteissa ei ollut riittävästi pitoa. Suksi oli turhan jäykkä ja siinä oli liian suuri sivuleikkaus. Nyt suksi on saatu vietyä oikeaan suuntaan ja se pitää ja puree kaikissa olosuhteissa. Wengenin kisassa suksi näytti toimivan oikein hyvin.

Olen viime vuosina katsonut, että Kalle on suurpujottelussa vahvempi kuin pujottelussa, mutta tänä vuonna hän on nostanut pujottelutasoaan huomattavasti. Sen myötä hänen pujottelukuntonsa on vähintään yhtä hyvä, ellei jopa parempikin, kuin suurpujottelussa. Kummatkin lajit menevät Kallella hyvin. Kyse on vain siitä, että löytää oikeanlaiset välineet monoista lähtien.

Edessä ovat Kitzbühelin ja Schladmingin pujottelut. Näiden kahden pujottelun voitot ovat laskijoiden keskuudessa halutuimpia. Veikkaan Kallen vievän niiden molempien voitot nimiinsä, kuten hän teki vuonna 2003, jolloin otti ensimmäisen ykkössijansa maailmancupissa voittaen peräkkäin nämä molemmat pujottelut. Kallen kunto on nyt niin kova, että hän pystyy siihen.

Kitzin pujottelun aseman tekevät siellä laskettava syöksykisa ja pitkät perinteet. Kun alppihiihdon klassikkokisat saivat nimikkeensä Toni Sailerin aikoihin, niin silloin lähes kaikki Itävallan alppijoukkueen laskijat edustivat Kitzbühelin hiihtoseuraa. He olivat silloin ylivoimaisia ja veivät kaikki kisat nimiinsä. Tämän myötä Kitzistä kehittyi klassikko. Siellä on eniten yleisöä paikalla ja kisa-alueella on samanlainen hulina kuin Suomessa vappuna. Se on talven suurin hiihtotapahtuma Keski-Euroopassa. Kallelle Kitzbühel on erityisen tärkeä, koska valmentaja Christian Leitner on kotoisin sieltä. Schladmingin iltapujottelu on vasta myöhemmin tullut siihen Kitzbühelin kisan jälkilöylyksi tiistai-illalle. Se vetää parhaimmillaan 50 000 katsojaa. Se on myös todella mahtava kilpailu.

15.1.2008 > palaa ylös >>
(MTV3)

Todella hyvä tulevaisuus

Tällä kertaa kerron näkemyksiäni siitä, miltä Suomen alppihiihdon tulevaisuus näyttää.

Suomen alppihiihdon tulevaisuuden osalta näyttää tällä hetkellä todella hyvältä, vaikka tietysti aika suppealta. Sanni Leinonen ja Marcus Sandell ovat jo nousseet maailmancupiin. Heidän takaansa ovat tulossa huippulahjakkaat laskijat Mikael Svensk ja Johanna Tikkanen.

Sandell on kansainvälisesti alppihiihdon kuumin uusi nimi. Hänellä on hyvä perusvauhti eikä hän ole vielä yltänyt lähellekään sitä, mihin parhaimmillaan pystyy. Veikkaan, että ensi kaudella Alta Badian suurpujottelussa hän on palkintopallilla. Hän olisi ollut siellä jo tänä vuonna Adelbodenissa, jos ei olisi tullut virhettä. Sandell tarvitsee vielä kokemusta ja sen kautta rajojen hakemista. Tällä kaudella hänellä on vielä ollut jossain määrin varovaista, joskin järkevää, laskemista. Radan loput ovat menneet paremmin, kun voimat ovat hyytyneet ja on ollut pakko puristaa.

Huipulle nousemiseen vaaditaan todellista lahjakkuutta, mutta menestyminen on kiinni korvien välistä. Osaaminen pitää pystyä tuomaan esille kisoissa. Monet kovat laskijat eivät ole pystyneet nousemaan kärkeen, koska korvienväli ei ole riittänyt hakemaan menestystä ammattimaisesti.

Suomen joukkueessakin viimeisen kymmenen vuoden aikana ovat monet laskeneet treeneissä kovempaa kuin Kalle Palander, mutta vauhti pitää pystyä tuomaan kisaan. Itsestään pitää saada kaikki irti. Kisaan täytyy latautua ja valmistautua siten, että löytää jokaisen sadasosan.

Nuorten laskijoiden osalta vaaditaan yläasteiästä lähtien panostamista alppihiihtoon, jotta on mahdollista nousta kohti ammattimaisuutta. Vuositasolla puhutaan vanhempien osalta 20 000 euron panostuksesta.

Fysiikan puolesta laskija voisi olla parhaimmillaan jo 20-vuotiaana, mutta yleensä paras vaihe on 25-30 ikävuoden välillä, koska silloin on jo kertynyt kokemustakin. Laji vaatii kokemusta ja näkemystä eri rinteistä. Vaaditaan viisi kautta Eurooppa-cupin ja maailmancupin kiertämistä ennen kuin pystyy olemaan parhaimmillaan.

Nykyinen maailmancupin järjestelmä on hyvä nuorille, kun toisella kierroksella 30 parasta laskevat käännetyssä järjestyksessä. Silloin riittää, että pääsee avauslaskulla 30 parhaan joukkoon, minkä jälkeen pystyy toisella kierroksella puhtaalla radalla nousemaan, jos on kovassa kunnossa.

8.1.2008 > palaa ylös >>
(MTV3)

Väriläiskä Bode

Tälläkertaa käsittelen alppihiihdon väriläiskää Bode Milleriä, joka kohahduttaa niin lausunnoillaan kuin menestyksellänkin.

Bode Miller laski hienon voiton Bormion syöksyssä teknisellä ja vaikealla radalla. Hän laski pitkällä paineella, hallitusti, koko ajan riskillä. Hän sai suksen kulkemaan ja paineen ajoituksen koko ajan oikein. Sen näki heti alkukäännöksestä, että polvi toimii, pitkä paine jatkuu ja välineet toimivat. Kaikki meni nappiin. En kuitenkaan veikkaisi Bodea kokonaiscupin kärkinimeksi, mutta hän pystyy väläyttelemään vauhtilajeissa ja on suurpuikassakin kovassa kunnossa.

Bode on loistava tyyppi urheilijoiden kesken. Kalle Palanderin tavoin hän osaa kritisoida ja antaa tarvittavaa palautetta sekä liiton suuntaan että koko urheilun saralla. Vaikka sieltä on tullut näitä dopingkommentteja, niin ainakin hän on saanut itsensä väriläiskäksi, jota toimittajat kuuntelevat. Kun Bode antaa kommentteja, niin toimittajat saavat kirjoitettavaa. Kansa tykkää lukea ja kyllä Bode itsekin niistä jutuista tykkää. Urheilupomoilla ne sen sijaan kiristävät narua kaulassa.

Bodella on oma harjoittelutiiminsä. Hän on tietääkseni ollut tyytyväinen siihen, että erkani jenkkijoukkueesta. Mielestäni on hienoa, että Bode uskaltaa ottaa tuollaisia riskejä. Se osoittaa, ettei maajoukkue ole ainoa vaihtoehto, jonka kautta voi harjoitella. Hiihtoliitosta on Palanderillekin ehdotettu, että hän lähtisi samalle linjalle, jolloin Palanderin ympärillä pyörisi oma tiiminsä. Taustalla siinä on muun muassa se, että jotkut suomalaiset Eurooppa-cupin laskijat ovat meinanneet, että Suomen maajoukkueen toiminta on ollut liikaa Palanderin ympärillä - ja onhan se sitä ollutkin, koska Kallella on esittää tuloksia.

Hiihtoliiton tarjoama valmennus ei aina välttämättä ole parasta yksilöille, koska liitto joutuu ajattelemaan koko joukkuetta. Esimerkiksi Alberto Tomba harjoitteli lähes koko uransa yksinään. Oman tiimin kanssa toimittaessa on myös oma rahoitus ja omat sponsorit. Ne ovat isoja asioita lähteä hommaamaan. Mielestäni suomalaisten ei ole järkeä lähteä yksityistiimiin. Nuoremmille laskijoille on pelkästään etua siitä, jos mennään Kallen ehdoilla. Olen monta vuotta Kallen kanssa treenannut, enkä ole nähnyt siinä mitään ongelmaa. Eri asia on sitten, jos Hiihtoliitto rupeaa painamaan jarrua, mitä nyt tapahtuikin, kun kesän leirejä eteläiselle pallonpuoliskolle peruttiin. Sellainen sapettaa urheilijoita.

Värikkäitä persoonia alppipiireissä riittää: Tomba, Miller, Hermann Maier, Kalle, Marc Girardelli. Koska kyse ei ole joukkuelajista, niin urheilijan täytyy ajatella omaa parastaan ja tehdä sen eteen vaatimuksia. Täytyy laittaa kaikki peliin ja olla vähän härski. Toivon, että Marcus Sandell ottaa Tomba-tyylisen asenteen eikä ole kaikkein helpoin haastateltava eikä kaikkein helpoin urheilija Hiihtoliitolle. Uskon sen takaavan parhaan menestyksen urheilu-uralla.

31.12.2007 > palaa ylös >>
(MTV3)

Palander noussut askelta korkeammalle

Ensimmäisessä kolumnissani pureudun siihen, miten Kalle Palander pystyi voittamaan Alta Badian suurpujottelun jo kolmatta kertaa.

Alta Badia oli ennen minun lempirinteeni, otin siellä ensipisteeni, johdin siellä kisaa ja olin kerran kolmas. Nykyään se on siirtynyt Kallelle, joka on tullut sinuiksi sen rinteen kanssa. En tiedä, johtuuko se siitä, että Christian Leitner on osannut valmentaa juuri tuollaisia olosuhteita varten. Suomalaiset ovat 90-luvun lopulta lähtien menestyneet vaikeissa olosuhteissa ja vaikeissa rinteissä.

Tänä vuonnakin se oli vaikea kisa, vaativa ja jäinen. Sukset lipsuivat kaikilla ja ulosajoja tuli harvinaisen paljon varsinkin ensimmäisellä laskulla. Kyllä Kalle oli sen rinteen ekspertti!

Alta Badian suurpujottelu on Etelä-Tirolin ja Italian alppien alueella yksi pääkisoista, aivan kuten Madonnan pujottelu on ollut. Alta Badiaa pidetäänkin suurpujottelukauden ykkösrinteenä.

Kalle laukoi, että kaikki kisat pitäisi laskea yhtä vaativissa olosuhteissa. On totta, että maailmancupia on turha laskea pelloilla. Ei maailmancupissa mielestäni kuitenkaan ole sellaisia liian helppoja kisoja, jotka pitäisi poistaa.

Valmistautuminen Alta Badiaa varten on yleensä hoidettu St. Jakobissa, jossa suomalaiset nytkin olivat. Se on rauhallinen paikka ja ihan tyhjä kylä. Siellä on suurin piirtein samat lumiolosuhteet kuin Alta Badiassa. Siitä on tullut tuttu paikkaa treenata ennen tuota kisaa ja siellä latautuessa on hyvä käydä Alta Badiaa mielikuvaharjoituksena läpi.

Kalle ei ole ikinä laskenut Alta Badian rinteessä Alberto Tomban kanssa, mutta voi ihan hyvin rikkoa Tomban neljän voiton ennätyksen. Minä uskon, että Kalle pystyy vielä kaksi kertaa voittamaan siellä. Se on varmasti hänellä toiveena. Toisaalta Kalle voitti kaksi kertaa peräkkäin Kitzbühelissä - kolmatta voittoa ei tullut ja sen jälkeen on mennyt huonosti siellä.

Ei Kalle kuitenkaan legendana Tomban tasolle Alta Badiassa nouse, vaikka voittaisi kaksi tai kolme seuraavaa kisaa - ellei hän sitten jatka uraansa vielä seitsemää vuotta tuleviin olympialaisiin asti, mikä on mielestäni ihan mahdollista.

Kalle on tänä vuonna ponnistanut jälleen askelta korkeammalle. Siihen vaikuttaa osaltaan se, että Marcus Sandell on niin vahvassa kunnossa, että pystyy lyömään Kallea päihin jokaisessa treenissä. Se on saanut Kallen treeneihin lisäpotkua. Kalle on aikaisemmin ollut aina huono rinteiden loppupätkillä, mutta tänä vuonna hän on ollut äärettömän vahva niissä. Nyt voimat riittävät kuluneellakin radalla pitämään tekniikan jossain määrin koossa loppuun asti. Tomba sanoi minulle joskus, että Alta Badiassa kisa alkaa vasta viimeisestä väliajasta. Silloin pitää lyödä kaikki peliin. Kalle tulee lopun todella lujaa. Hän on tehnyt yhteistyötä lisäravinnevalmistaja Hican kanssa, se saattaa auttaa. Ei hän mielestäni ole treenannut aiempaa paremmin.

Kalle on suurpujottelucupia ajatellen yksi suosikeista. En kuitenkaan pidä häntä cupin ykkössuosikkina, vaan se on Benjamin Raich. Tulevista kisoista Adelbodenissa Kalle on voittanut. Raich ja Ted Ligety ovat kuitenkin kovia siellä, joten kisasta ei tule helppo. Kranjska Gora on Kallelle aina vaikea, mutta voittomahdollisuudet ovat silti ihan hyvät.

Raich teki Alta Badiassa onnistuneet laskut, joilla hänen olisi pitänyt voittaa, mutta Kalle pystyi ylittämään itsensä. Ei ole realistista odottaa, että sellainen olisi Kallelle mahdollista joka kisassa. Kyllä Kalle saa kaikkensa tehdä Raichin kanssa.

17.12.2007 > palaa ylös >>
(MTV3)

Aikaisemmat kirjoitukset >>>